• Kokoomus esittää valkoposkihanhien siirtämistä metsästyslain piiriin

    Ruotsissa ja Virossa valkoposkihanhet ovat jo metsästyslain piirissä.
    Hanhikanta kasvaa Suomessa vuosittain noin 10 prosenttia.
    Hanhikanta kasvaa Suomessa vuosittain noin 10 prosenttia. Kuva: Lari Lievonen
    Uutiset
    28.5.202020:05
    Hermanni Härkönen

    Kokoomuksen eduskuntaryhmä esittää toimenpidealoitteessaan valkoposkihanhien siirtämistä luonnonsuojelulain piiristä metsästyslain piiriin.

    Tämä mahdollistaisi hanhien kannan kasvun estämisen suojametsästyksellä. Kanta kasvaa Suomessa noin kymmenen prosentin vuosivauhtia.

    Valkoposkihanhi on suojeltu EU:n lintudirektiivillä, joka vaatii linnun elinympäristöjen suojelua niiden lisääntymisen ja eloonjäännin turvaamiseksi.

    Kokoomuksen mukaan tämä ei kuitenkaan edellytä sitä, että Suomessa elinvoimaisen valkoposkihanhen tulisi olla luonnonsuojelulaissa rauhoitettu laji, niin kuin se nyt on.

    Sen sijaan lintudirektiivin velvoitteet voitaisiin implementoida metsästyslain kautta, samalla sallien niin sanotun suojametsästyksen.

    Kokoomus esittää myös, että hallitus pyrkii vaikuttamaan EU:n neuvostoon valkoposkihanhien poistamiseksi lintudirektiivissä määritetyistä rauhoitetuista lajeista.

    Lue lisää:

    Ministeri Mikkonen on myötämielinen valkoposkihanhien ampumiselle, mutta metsästyksestä pitää päättää hänen mielestään EU:ssa

    Hanhituhot vähintään tuplaantumassa Keski-Karjalassa – vahinkoja ilmoitettu jo 3 000 hehtaarin alalta

    Artikkelin aiheet
    Kokoomus
    valkoposkihanhi
    metsästyslaki
    luonnonsuojelulaki
    EU:n lintudirektiivi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle