• Rovaniemellä koronatapaus päiväkodissa

    Rovaniemen kaupungin Poropolun päiväkodin työntekijällä on todettu koronavirustartunta keskiviikkona.
    Viranomaisten mukaan asiakkaiden tai työntekijöiden ei tarvitse hakeutua koronatestiin omatoimisesti, vaan kaikkiin altistuneisiin otetaan yhteyttä henkilökohtaisesti.
    Viranomaisten mukaan asiakkaiden tai työntekijöiden ei tarvitse hakeutua koronatestiin omatoimisesti, vaan kaikkiin altistuneisiin otetaan yhteyttä henkilökohtaisesti. Kuva: Miska Puumala
    Uutiset
    9.7.202018:45
    Ilpo Kiuru

    Tartunnan saanut henkilö on ollut viimeksi työssä tiistaina. Kaikki päiväkodissa altistuneet lapset ja työntekijät selvitetään ja terveydenhuolto on yhteydessä heihin.

    Viranomaisten mukaan asiakkaiden tai työntekijöiden ei tarvitse hakeutua koronatestiin omatoimisesti, vaan kaikkiin altistuneisiin otetaan yhteyttä henkilökohtaisesti. Altistuneeksi katsotaan henkilöt, jotka ovat olleet vähintään 15 minuuttia samassa tilassa tartunnan saaneen henkilön kanssa.

    Tartuntaketjun alku ei ole vielä tiedossa, mutta sitä jäljitetään parhaillaan. Tästä syystä poikkeuksellisesti testataan myös oireettomat altistuneet.

    Toiminta Poropolun päiväkodissa jatkuu, eikä hoitoon tulevia lapsia sijoiteta muihin päiväkoteihin. Altistuneet henkilöt tullaan asettamaan karanteeniin eivätkä he työskentele päiväkodin tiloissa.

    Kyseessä on vuoropäiväkoti, jossa on kesäaikaan työssä noin 15 henkilöä ja hoidossa keskimäärin 50 lasta päivittäin.

    Lapin sairaanhoitopiirin infektioylilääkäri Markku Broaksen mukaan koronatilanne on Lapissa rauhallinen, mutta virusta on liikkeellä ja koronatapauksia tulee. Koronatartuntojen leviämisen estämiseksi on Broaksen mukaan edelleen tärkeätä huolehtia käsi- ja yskimishygieniasta, pitää turvaetäisyydet ja käydä testeissä.

    Artikkelin aiheet
    Rovaniemi
    koronavirus
    päiväkoti
    tartuntaketju
    Lapin sairaanhoitopiiri
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle