• Missä naakat yöpyvät?

    Uutiset
    21.1.201315:00
    Henrik Hohteri

    PÄIVÄN KYSYMYS

    Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin tutkijat ilmoittavat kaipaavansa kansalaisilta havaintoja naakkojen yöpymispaikoista Seinäjoella ja Lahdessa. Instituutissa on käynnissä kolmivuotinen hanke, jossa selvitetään naakkojen aiheuttamien haittojen hallintaa.

    Mitä naakkojen yöpymisestä tiedetään, projektipäällikkö Mari Pohja-Mykrä Ruralia-instituutista?

    Naakat kokoontuvat iltaisin kaupunkeihin tuhansien lintujen parviksi. Jostain selittämättömästä syystä ne vaihtelevat paikkaa jopa saman päivän aikana. Parvi voi pysähtyä seitsemän aikaan jonnekin, ja kymmeneltä paikka on tyhjä.

    Haluamme selvittää, miksi ne valitsevat tietyn paikan ja voiko yhdyskuntasuunnittelulla vaikuttaa valintaan.

    Hakeutuvatko ne kenties lämpimään?

    Yksi syy sille, että naakat yöpyvät kaupungeissa, voi olla mikroilmasto. Kaupungissa on vähän lämpimämpää.

    Miksi naakat kokoontuvat parviin?

    Sille ei ole kattavaa selitystä. Oletetaan, että kyse on tiedonvaihdosta ja suojasta petoja vastaan. Naakka on hyvin sosiaalinen ja älykäs lintu.

    Maaseudulla naakat aiheuttavat vahinkoa muun muassa rikkomalla rehupaaleja. Mitä haittaa niistä on kaupungissa?

    Vaikka naakat koetaan myös kaupunkiin kuuluviksi, niistä koituu meluhaittaa. Toinen on hygieniahaitta. Yöpymispaikan alle kertyy aika lailla ulostetta.

    HENRIK SCHÄFER

    Naakkojen yöpymishavainnoista Seinäjoella ja Lahdessa voi

    ilmoittaa internetosoitteessa

    www.helsinki.fi/ruralia/

    naakkahanke

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    naakat
    luonnontiede
    Helsingin yliopisto
    kaupunkiluonto
    eläinten käyttäytyminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle