• Mepeiltä tyrmäys biopolttoaineiden kestävyyskriteereille

    Kimmo Haimi Euroedustajat rajaisivat peltopohjaisten polttoaineiden osuuden kuuteen prosenttiin liikenteen energiankulutuksesta. Tuottajajärjestö pelkää, että rajoitus syö energiarypsin ja muidenenergiakasvien kysyntää.
    Kimmo Haimi Euroedustajat rajaisivat peltopohjaisten polttoaineiden osuuden kuuteen prosenttiin liikenteen energiankulutuksesta. Tuottajajärjestö pelkää, että rajoitus syö energiarypsin ja muidenenergiakasvien kysyntää. Kuva: Viestilehtien arkisto
    Uutiset
    13.9.201316:00
    MT toimitus

    STRASBOURG (MT)

    Euroopan parlamentti päätyi keskiviikkona hylkäämään puupohjaisille nestemäisille biopolttoaineille esitetyt kestävyyskriteerit.

    Peltopohjaisten polttoaineiden osuuden mepit rajaisivat enintään 6 prosenttiin ja toisen sukupolven biopolttoaineiden osuuden taas vähintään 2,5 prosenttiin liikenteen energiankulutuksesta. EU:n tavoitteena on yhteensä 10 prosentin osuus uusiutuvia polttoaineita.

    Vastakkain tiukassa äänestyksessä olivat ympäristö- ja teollisuusvaliokunnan esitykset.

    Direktiivin tarkoitus on rajoittaa biopolttoaineiden tuotannossa epäsuorasti syntyviä kasvihuonepäästöjä. Näin käy esimerkiksi, kun sademetsää raivataan palmuöljyn tuotantoa varten.

    Suomalaismepit korostivat äänestyksen jälkeen omaa rooliaan esityksen muuttamisessa.

    ”Suomalaisten keskustaliberaalimeppien ansiosta mietintöön saatiin loppumetreillä isoja parannuksia. Omaan ryhmäämme kuuluva raportoija Corinne Lepage suostui poistamaan pykäliä, jotka olisivat hankaloittaneet puuperäisten biopolttoaineiden tuottamista”, Anneli Jäätteenmäki (kesk.) sanoo.

    Konservatiivien Eija-Riitta Korholan (kok.) mukaan nyt hyväksytty kanta kunnioittaa olemassa olevia metsäalaan liittyviä sopimuksia ja suomalaisia kestävän metsänhoidon periaatteita.

    ”Olen painottanut tätä voimakkaasti konservatiiviryhmässä ja olen iloinen siitä, että sain ryhmäni ja siten myös parlamentin enemmistön taakseni.”

    Vihreät eivät olleet äänestyksen tulokseen yhtä tyytyväisiä.

    ”Ympäristövaliokunnan esitys vesittyi, mutta on tämä askel parempaan suuntaan”, Satu Hassi (vihr.) painottaa.

    EU:n tuottajajärjestö Copa-Cocega tyrmää ehdotuksen peltopohjaisten polttoaineiden osuuden rajoittamisesta.

    ”Viljelijät ja teollisuus ovat investoineet valtavasti biopolttoaineiden tuotantoon. 6 prosentin raja uhkaa jopa 200 000 työpaikan säilymistä maaseudulla”, pääsihteeri Pekka Pesonen muistuttaa. Hänen mukaansa vaarassa on myös esimerkiksi rapsidieselin sivutuotteena syntyvän valkuaisrehun tuotanto.

    Pohjoismaisia metsänomistajia edustava Tatu Liimatainen pitää äänestystulosta hyvänä, mutta korostaa ettei päätös ole vielä lopullinen.

    ”Puupohjaisen energian ja metsäelinkeinon kannalta tämä oli askel eteenpäin. Vielä ei kuitenkaan olla maalissa.”

    Mepit eivät antaneet raportööri Le Pagelle lupaa aloittaa neuvotteluita jäsenmaiden kanssa.

    Käytännössä se tarkoittaa, että ainakin osasta asioita mepit joutuvat äänestämään uudelleen.

    Sen jälkeen asiasta pitää vielä löytyä sopu jäsenmaita edustavan ministerineuvoston kanssa.

    Lopullinen päätös voi lykkääntyä jopa ensi kevään eurovaalien yli.

    Syksyn aikana odotetaan myös EU-komission esitystä kiinteän biomassan kestävyyskriteereistä.

    NIKLAS HOLMBERG

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    biopolttoaineet
    Euroopan parlamentti
    kestävyyskriteerit
    ympäristöpolitiikka
    uusiutuva energia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria