• Katainen: ”Maaseuturahat on tavallaan luvattu”

    Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan Suomen maataloustuille löytyy helmikuussa pidettävissä EU:n rahoituskehysneuvotteluissa ymmärrystä. Hän korostaa, että budjetin sisältö on auki, kunnes kaikesta on sovittu.
    Uutiset
    16.1.201318:59
    MT toimitus

    BRYSSEL (MT)

    Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan Suomen maatalous- ja aluetuille löytyy EU:n tulevissa rahoituskehysneuvotteluissa ymmärrystä.

    Katainen tapasi tänään Brysselissä Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan Herman Van Rompuyn . Pääministerin mukaan keskustelussa oli myös 500 miljoonan euron ylimääräinen maaseuturahakirjekuori, joka oli mukana Van Rompuyn edellisessä budjettisopuyrityksessä.

    ”Hän on tavallaan luvannut sen Suomelle, mutta kaikki on auki siihen asti, kunnes koko budjetista löytyy sopu”, Katainen painottaa.

    EU:n rahoituskehyksistä vuosille 2014–2020 neuvoteltiin edellisen kerran marraskuussa. Tuolloin sopua ei syntynyt, lähinnä nettomaksajamaiden kuten Suomen vastustuksen takia. Seuraava yritys on 7.–8. helmikuuta Brysselissä.

    ”Uskon, että sopuun on nyt kohtuullisen hyvät mahdollisuudet. Viime kerralla päästiin jo aika lähelle.”

    Neuvottelujen vaikein asia ovat Kataisen mielestä eri maille annettujen jäsenmaksualennusten kohtalo.

    Suomen tavoitteena on pitää oma nettomaksuasemansa kohtuullisena. Viime kerralla esillä olleessa kompromissiehdotuksessa se olisi pääministerin mukaan noussut liian suureksi.

    Artikkelin aiheet
    Jyrki Katainen
    EU-rahoituskehys
    maataloustuki
    Suomi
    budjettineuvottelut
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria