• Helpotusta isyysvapaisiin

    Uutiset
    17.9.201216:00
    MT toimitus

    LEHTIKATSAUS

    Isyysvapaat ovat kiinnostaneet heikosti. Viime vuonna isäkuukauden piti vain 16 000 isää, vaikka lapsia syntyi moninkertainen määrä.

    Salon Seudun Sanomien mukaan nykyiseen isyysvapaakäytäntöön tarvitaan selkeyttä.

    ”Ei ole mikään ihme, että nykymalli on koettu byrokraattiseksi ja mutkikkaaksi.

    Nuorella lapsiperheellä on paljon muutakin mietittävää ja tehtävää kuin hakea isyysvapaita oikeaan aikaan ja oikealla tavalla.

    Kokemukset muista maista osoittavat, että isät kyllä käyttävät isyysvapaan, kunhan vapaa on selkeästi korvamerkitty kausi.

    Isyysvapaan ahkerampi käyttö

    on mahdollisuus niin perheelle kuin yhteiskunnalle.”

    ”Pienen lapsen hoito on koskenut voimakkaasti naisvaltaisia

    työpaikkoja. Jos isyysvapaan käyttö yleistyy, lastenhoidon

    aiheuttamat rasitteet jakaantuvat työpaikoilla hieman tasaisemmin.”

    Aamulehden mukaan ylinopeudesta on tullut maan tapa.

    Ainakin lievä ylinopeus on autoilijoiden mielikuvissa muuttunut sallituksi, koska lievistä rikkomuksista ei sakoteta.

    Vain neljä prosenttia autoilijoista noudattaa nopeusrajoituksia, kertoo Liikenneturvan tutkimus. Kymmenessä vuodessa lainkuuliaisten määrä on puoliintunut.

    Lehden mukaan nopeusrajoitusten yleinen nostaminen ei kuitenkaan ole mikään ratkaisu ongelmaan, joka mitä ilmeisimmin johtuu autoilijoiden asenteesta.

    ”Rajoituksia rikotaan riippumatta siitä, millainen numero rajoituskylttiin on maalattu.

    Rajoitusta ei pidetä kattona, vaan pikemminkin ohjeellisena miniminopeutena.

    Liikenneturvan tutkimus puhuu valvonnan lisäämisen puolesta ja on samalla kuin tilattu uutinen liikkuvalle poliisille, jota

    taas kerran uhkaa lakkauttaminen. Tiellä näkyvä poliisiauto vaikuttaa kummasti ajotapaan.”

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    isyysvapaa
    Liikenneturva
    autoilu
    nopeusrajoitus
    perhepolitiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria