• Suomen Pankki varoittaa Suomen kustannuskilpailukyvyn heikkenemisestä – "Paljon riippuu myös siitä, mitä työehdoista sovitaan lähikuukausina"

    Pandemiaa edeltäneinä vuosina 2018 ja 2019 Suomen kustannuskilpailukyky pysyi suurin piirtein ennallaan.
    Suomen Pankin johtokunnan neuvonantajan mukaan viennin ja työllisyyden näkymät heikkenevät, jos työn hinta nousee Suomessa suhteessa keskeisiin kauppakumppanimaihin. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
    Suomen Pankin johtokunnan neuvonantajan mukaan viennin ja työllisyyden näkymät heikkenevät, jos työn hinta nousee Suomessa suhteessa keskeisiin kauppakumppanimaihin. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI 
    Uutiset
    25.8.202112:07
    STT

    Suomen Pankki varoittaa Suomen kustannuskilpailukyvyn heikkenemisestä koronakriisin jäädessä taakse.

    Suomen Pankin johtokunnan neuvonantajan Lauri Kajanojan mukaan työn hinta näyttää Suomessa nousevan vuosien 2019 ja 2021 välillä suhteessa euroalueen keskiarvoon.

    Jos työn hinta nousee Suomessa suhteessa keskeisiin kauppakumppanimaihin ilman vastaavaa pitkäaikaisesti muita maita parempaa tuottavuuskehitystä, viennin ja työllisyyden näkymät heikkenevät, Kajanoja muistuttaa.

    Pandemiaa edeltäneinä vuosina 2018 ja 2019 Suomen kustannuskilpailukyky pysyi suurin piirtein ennallaan, kun se sitä ennen vuosina 2016 ja 2017 oli kohentunut tuntuvasti.

    "Tuottavuuskehitys ei koronakriisin aikana ole ollut Suomessa yhtä heikkoa kuin euroalueella keskimäärin, mutta ennusteiden mukaan tämä ero tasoittuu koronakriisin vähitellen väistyessä. Jos näin käy, Suomen kustannuskilpailukyky voi heikentyä. Paljon riippuu myös siitä, mitä työehdoista sovitaan lähikuukausina", Kajanoja kirjoittaa analyysissaan.

    Artikkelin aiheet
    Suomen Pankki
    kustannuskilpailukyky
    tuottavuuskehitys
    työehdot
    koronakriisi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria