• Myös Aktia laskee Suomen kasvuennustetta

    "Heikommat näkymät kannustavat kotitalouksia säästämään taloudellista puskuria, mikä on hyvä asia."
    Aktian aiempi ennuste ensi vuoden kasvusta oli 2,2 prosenttia.
    Aktian aiempi ennuste ensi vuoden kasvusta oli 2,2 prosenttia. Kuva: LEHTIKUVA / MESUT TURAN
    Uutiset
    12.12.201811:23
    STT

    Aktia-pankki laskee ennustettaan Suomen ensi vuoden talouskasvusta 1,8 prosenttiin. Elokuussa julkaistussa aiemmassa ennusteessaan Aktia oli ennakoinut ensi vuodelle 2,2 prosentin kasvua.

    Aktian mukaan maailmantalouden näkymät ja Suomen talous ovat heikentyneet syksyn aikana.

    Aktian pääekonomisti Heidi Schauman muistuttaa, että kyse on kasvun hidastumisesta, ei romahduksesta.

    "Maailmantaloudessa on tällä hetkellä monta epävarmuustekijää, jotka vaikuttavat näkymiin. Varsinkin Euroopan huonontunut taloustilanne vaikuttaa Suomen ennusteeseen, sillä Eurooppa on tärkeä Suomen ulkomaankaupalle", Schauman sanoo tiedotteessa.

    Aktia arvioi, että talousnäkymien heikentyminen voi kannustaa suomalaisia säästämään kuluttamisen sijaan.

    "Kotitalouksien säästämisaste on ollut usean vuoden ajan negatiivinen. Odotamme, että heikommat näkymät kannustavat kotitalouksia säästämään taloudellista puskuria, mikä on toki hyvä asia", Schauman sanoo.

    Suomen talouden kasvuennusteita reivataan nyt alaspäin. Viimeksi eilen Säästöpankkiryhmä arvioi suhdannekatsauksessaan, että Suomen ensi vuoden talouskasvu jää 1,4 prosenttiin. Aiempi ennuste oli 2,0 prosenttia.

    Viime viikolla ennustettaan laski S-Pankki, jonka mukaan Suomen talous kasvaa ensi vuonna 1,7 prosenttia. Vielä loppukesästä S-Pankki oli povannut ensi vuodelle 2,3 prosentin kasvua.

    Myös maailmantalouden näkymät heikentyneet

    Aktia kertoo laskevansa samalla ennustettaan maailmantalouden ensi vuoden kasvusta. Pankin ennusteen mukaan maailmantalous kasvaa ensi vuonna 3,4 prosenttia, kun aiempi ennuste oli 3,8 prosenttia.

    Aktian mukaan kasvu on edelleen maailmanlaajuisesti hyvällä tasolla, vaikka taittuukin nyt ennakoitua nopeammin.

    Schauman katsoo, että maailmantalouden heikompien kasvunäkymien taustalla on vuosikymmenen takaisen finanssikriisin jälkeen kärjistyneitä haasteita.

    "Velkaantuminen ei ole vähentynyt merkittävästi, vaan joillakin alueilla, esimerkiksi Kiinassa, velka on kasvanut. Vanhat velat ovat maksamatta, ja uusia epävarmuustekijöitä on jo syntynyt."

    Artikkelin aiheet
    Aktia
    suomen talous
    kasvuennuste
    maailmantalous
    säästäminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria