• Leppä: Luken toimittava koko Suomessa – en hyväksy esitettyjä muutoksia toimipisteverkostoon

    Loppukesän jälkeen Luonnonvarakeskus on ilmoittanut useista muutoksista toimipisteissä ympäri Suomea.
    Luonnonvarakeskuksen on oltava läsnä koko Suomessa, maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä linjaa.
    Luonnonvarakeskuksen on oltava läsnä koko Suomessa, maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä linjaa. Kuva: Petri Blomqvist
    Uutiset
    26.9.201920:59
    Aimo Vainio

    Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) ei hyväksy esitettyjä muutoksia Luonnonvarakeskus Luken toimipisteverkostoon.

    "Otan aikalisän ja haluan käydä Luken johdon kanssa läpi suunnitelmat jatkosta. Tällä tiedolla en hyväksy esitettyjä muutoksia toimipisteverkostoon. Luonnonvarakeskuksen on oltava vahvasti läsnä koko Suomessa", Leppä sanoo.

    Luken toimintojen uudelleen järjestelystä on uutisoitu loppukesän jälkeen useasti. Ensin heinäkuussa MT kertoi, että peltojen koetoimintaa ulkoistetaan neljässä maakunnassa.

    7.9. kerrottiin, että Luke lopettaa Maaningan ja Ruukin tutkimusnavetat. Luke toppuutteli, että navetoita ei lopeteta, mutta niiden hoito ulkoistetaan.

    Maaningan navetta jatkaa, mutta Ruukin voi siirtyä jonnekin toiselle paikkakunnalle.

    Käytännössä Lukella on tutkimusvastuu, mutta se ei itse hoida tiloja.

    20.9. Aamulehti kertoi, että Luke lopettaa tutkimustoiminnan Parkanossa. Siellä on metsätutkimusta.

    Luke rakentaa uutta navettaa Jokioisille.

    Mikkelissä sijaitseva toimipaikka lakkautettiin jo pari vuotta sitten.

    "Kannan syvää huolta alan tutkimuksen rahoituksesta ja pidän tärkeänä, että huomioimme tämän hallituksessa", Leppä sanoo.

    Lue myös:

    Lehti: Luke lopettaa Parkanon tutkimusaseman

    Luke keskittää kotieläintutkimuksensa Jokioisiin – Maaningan ja Ruukin tutkimusnavetat suljetaan

    Luke toppuuttelee tietoa tutkimusnavettojen alasajosta – aikoo ulkoistaa lihakarjan hoidon Maaningalla ja Ruukissa: "Meillä on hyviä kokemuksia näistä"

    Artikkelin aiheet
    Luonnonvarakeskus Luke
    Jari Leppä
    toimipisteverkosto
    maatalous
    tutkimus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle