• Silminnäkijä Brysselissä: Tunnelma on epätodellinen ja odottava

    Europarlamentaarikon avustaja Joonas Könttä on seurannut tilanteen kehittymistä tänään Brysselissä EU:n hallintorakennuksista käsin.
    EU:n työntekijät pysyttelevät tällä hetkellä hallintorakennusten suojissa.
    EU:n työntekijät pysyttelevät tällä hetkellä hallintorakennusten suojissa. Kuva: Niklas Holmberg
    Uutiset
    22.3.201614:08
    Jukka Koivula

    Brysselissä tänään tapahtuneiden kahden räjähdyksen johdosta europarlamentaarikot avustajineen sekä koko EU:n Brysselin henkilökunta pysyttelee tällä hetkellä sisätiloissa EU:n parlamenttirakennuksissa.

    "Meille on tullut käsky pysytellä sisällä suojassa. Tunnelma täällä on epätodellinen ja järkyttynyt, mutta ennen kaikkea odottava", europarlamentaarikon avustaja, jyväskyläläinen Joonas Könttä kertoo paikan päältä.

    Könttä saapui tänä aamuna normaalisti töihin EU-parlamenttiin.

    "Tämä on viimeinen työpäivä ennen pääsiäislomia. Suunnitelmissani on ollut lähteä huomenna loman viettoon Jyväskylään. Aloin saada tietoja terrori-iskuista sosiaalisen median kautta kello kymmenen jälkeen tänään aamulla. Saa nähdä, miten huomisten lentojen kanssa nyt käy", Könttä sanoo.

    Köntän mukaan EU:n ytimessä koetaan, että tämänpäiväiset iskut on suunnattu koko Eurooppaa vastaan.

    Artikkelin aiheet
    Bryssel
    Joonas Könttä
    terrorismi
    Euroopan unioni
    Europarlamentti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria