• Haavisto kannattajilleen: juhlikaa, levätkää ja tehkää hyvää

    Yli miljoona ääntä tyydytti Pekka Haaviston kannattajien voitonnälkää vaalivalvojaisissa. Moni toivoi, että kampanjan henki säilyisi tulevaisuudessakin.
    Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    5.2.201223:53
    MT toimitus

    ”Miljoona, miljoona, miljoona”, yleisö huusi Pekka Haaviston noustessa vaalijuhlassaan lavalle omiensa eteen.

    Huuto kuvasi Haaviston kannattajien tunnelmaa. Miljoona ääntä vihreän puolueen ehdokkaalle on huima saavutus. Mutta voitosta oltiin kaukana, eikä siihen ehkä sittenkään koko sydämestä uskottu, joten äänimäärä tyydytti voitonnälkää.

    Tunnelma juhlassa oli hyvin erilainen kahden viikon takaisesta. Silloin ilmassa oli toiveikkuutta ja voittoa. Nyt ymmärrettiin myös realismi. Kampanja oli hyvä, mutta Niinistö voitti selvästi. Silti pettymystä ei näkynyt.

    Haavisto antoi täyden tunnustuksen kannattajilleen.

    ”Annan teille kolme neuvoa. Juhlikaa hyvin ja levätkää. Sitten arkena käytetään kampanjassa kerättyä energiaa, suhteita ja verkostoja hyviin tekoihin”, hän sanoi.

    Haaviston mielestä hän sai tukea muiltakin kuin vihreiltä.

    ”Ihmiset eivät tulleet vihreyden takia mukaan kampanjaan, vaan heitä houkutteli tapani hoitaa ulkopolitiikkaa keskustelemalla”, Haavisto sanoi.

    Haavistoa kannattaneen Panu Piirtolan mukaan ihmiset kertoivat kampanjan aikana avoimesti, että aikovat äänestää Haavistoa.

    ”Yleensä vihreillä on paljon piiloäänestäjiä, jotka eivät julkisesti kerro sitä. Kampanjassa oli mukana paljon uusia ihmisiä”, aktiivinen vihreä Piirtola sanoi.

    Haaviston puheen jälkeen Eero Raittinen lauloi juhlassa Toivotaan, toivotaan:

    ”Toivotaan, toivotaan, toivotaan. Että joskus luomme toisenlaisen maan. Että antaisimme kaiken, auttaisimme ystävää. Ehkä kaukana se on, mut toivo jää.”

    Sanat kertovat paljon Haaviston toisen kierroksen kampanjasta. Juhlassa oli myös vahva toivo siitä, että kampanjasta jää jotain tulevaisuuteen.

    Artikkelin aiheet
    Pekka Haavisto
    presidentinvaalit
    vaalijuhla
    Vihreät
    kampanja
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle