• Vuoden euribor romahti – suurin päivälasku euribor-korkojen historiassa

    Maanantaina vuoden euribor noteerattiin 3,86 prosentissa, eli korko laski peräti 0,35 prosenttiyksikköä.
    Tiistain lasku suurin päivälasku euribor-korkojen historiassa eli vuodesta 1998 lähtien. LEHTIKUVA/AFP.
    Tiistain lasku suurin päivälasku euribor-korkojen historiassa eli vuodesta 1998 lähtien. LEHTIKUVA/AFP.  
    Uutiset|Talous
    14.3.202313:27
    STT–

    Suomen yleisin asuntolainojen viitekorko eli 12 kuukauden euribor tipahti tiistaina 3,51 prosenttiin, kerrotaan OP-ryhmästä. Maanantaina vuoden euribor noteerattiin 3,86 prosentissa, eli korko laski peräti 0,35 prosenttiyksikköä.

    OP:n seniorimarkkinaekonomistin Jari Hännikäisen mukaan kyseessä on suurin päivälasku euribor-korkojen historiassa eli vuodesta 1998 lähtien.

    Hännikäinen luonnehtii korkoliikettä mittakaavaltaan poikkeukselliseksi. Hän toteaa, että yhtä isoja liikkeitä ei nähty finanssikriisin, eurokriisin tai koronakriisin aikana.

    ”Kyllä tuo alleviivaa sitä, kuinka rajusti korkomarkkinat reagoivat tähän pankkikriisiin, joka Yhdysvalloissa on ollut”, Hännikäinen sanoo STT:lle.

    Hännikäinen ennakoi, että koroissa nähdään heiluntaa. Hän uskoo edelleen, että koroissa on nousupainetta.

    Nordean pääanalyytikko Jan von Gerich toppuuttelee odotuksia pysyvästä korkojen laskusta.

    ”Epävarmuus tulevasta on kasvanut, mutta vielä ei kannata ajatella, että laskusuunta olisi pysyvä ilmiö. Jo lähipäivinä nähtäneen taas myös euriborin nousua”, von Gerich kirjoittaa Twitterissä.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria