• Makumatkalla Vera Jordanovan kanssa

    Uutiset
    26.9.201416:00
    Maikki Kulmala

    Suomalais-bulgarialainen huippumalli ja näyttelijä Vera Jordanova on tehnyt uuden aluevaltauksen julkaisemalla keittokirjan.

    Tartuin Don’t Miss a Bite -kirjaan jossain määrin ennakkoluuloisena: kuuluuko reseptikokoelma kevyiden julkkistyrkkyjen sarjaan?

    Täydellisesti väärä oli olettamukseni, sillä kirja on sekä ruokaa että ruuanlaittoa rakastavan Jordanovan tarjoilema kiinnostava makumatka eri puolille Eurooppaa ja hänen nykyiseen asuinmaahansa Yhdysvaltoihin sekä kihlattunsa kotimaahan Kolumbiaan.

    Jordanova esittelee sekä makumuistojaan että noin sata reseptiään. Reseptit eivät ole vain sieltä täältä napattuja tuokiokuvia, vaan Jordanova on selvästi käyttänyt niiden kokeiluun ja kehittelyyn aikaa ja vaivaa. Myös hänen lapsuudenperheensä ja isoäitiensä rakkaus ruokaan välittyy lukijalle näissä resepteissä kauniisti.

    Koska reseptit tulevat useista ruokakulttuureista, ainakaan kaikkiin ei ole saatavissa aineksia joka ruokakaupasta, mutta monenlaista näiden mukaan pääsee omassa keittiössä kokeilemaan. Itse aion kokeilla ensimmäiseksi persikka-pekoni-possupannua.

    Jordanova ei ole unohtanut suomalaisiakaan aineksia: jäiset marjat kuumalla kinuskikastikkeella tai rukiinen lohipitsa maistuu varmasti monelle.

    Kansainvälisiä makupaloja tarjoileva kirja voisi olla vahva ehdokas jopa vuoden keittokirja -tittelistä kilpailtaessa; siitäkin huolimatta tai ehkä juuri sen vuoksi, että tekijä ei ole keittiöammattilainen.

    MAIKKI KULMALA

    Vera Jordanova:

    Don’t Miss a Bite.

    Makuja ja muistoja maailmalta.

    256 sivua. WSOY.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Vera Jordanova
    keittokirja
    Don’t Miss a Bite
    ruokakulttuuri
    WSOY
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria