• Sää viilenee alkuviikolla

    Maanantaina lämpimin ilma väistyy itään, mutta kesäinen sää jatkuu laajalti. Säätyyppi on alkuviikolla epävakainen ja sadekuuroja tulee siellä täällä.
    Sää viilenee ainakin maan pohjoisosissa.
    Sää viilenee ainakin maan pohjoisosissa. Kuva: Juha Sinisalo
    Uutiset|Sää
    1.8.202616:45
    Petteri Pyykkö

    Sään viileneminen koskee erityisesti maan pohjoisosaan, minne pääsee alkuviikolla virtaamaan Jäämeren suunnalta viileää ilmamassaa.

    Etelässä mitataan alkuviikolla yleisesti yli 20 asteen lukemia. Maan keskivaiheilla viilenemisen tuntee lähinnä maanantaina Pohjanmaalta itään ulottuvalla kuuroherkällä vyöhykkeellä. Tätä ennen kuitenkin sunnuntaista on tulossa lämmin päivä lähes koko maassa.

    Sää viilenee alkuviikolla.
    Sää viilenee alkuviikolla. Kuva: Ilmatieteen laitos

    Sateet painottuvat sunnuntaina ja alkuviikosta Etelä- ja Keski-Lappiin sekä Keski-Suomen korkeudelle. Maan keskiosassa tosin vielä sunnuntaina on laajalti poutaista.

    Seuraavan viiden vuorokauden sademäärä on laajalti lännessä ja pohjoisessa 5 ja 15 millimetrin välillä, Kaakonkulman kuivimmilla alueilla sekä Pohjois-Karjalan ja Kainuun suunnalla laajalti 1‒5 millimetriä.

    Säätilan ennustettavuus heikkenee nopeasti alkuviikon aikana, mutta ainakaan kuivempia hellejaksoja ei ole tällä tietoa näkyvissä. Elokuun alun säätä voisi kuvailla tyypilliseksi suomalaiseksi kesäsääksi ennusteiden valossa.

    Petteri Pyykkö

    Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi

    Tästä pääset MT:n sääpalveluun

    Artikkelin aiheet
    sää
    viileneminen
    sadekuuro
    kesäsää
    ennuste
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita