• MTK lisäisi työpaikkojaalentamalla turpeen veroa

    VTT:n selvityksen mukaan turvetuotanto työllistää suoraan tai välillisesti yli 10 000 suomalaista. Antti Raatikainen
    VTT:n selvityksen mukaan turvetuotanto työllistää suoraan tai välillisesti yli 10 000 suomalaista. Antti Raatikainen Kuva: Viestilehtien arkisto
    Uutiset
    14.3.201415:00
    MT toimitus

    Energiayhtiöiden voimakattiloissa palaa kivihiiltä entistä enemmän puun ja turpeen tilalla. Viime talvena turvetta käytettiin energiantuotannossa vain noin puolet verrattuna hyvien turvevuosien määriin.

    Turpeen syrjäytyminen on ristiriidassa hallituksen tavoitteiden kanssa. Hallitusohjelmaan kirjattiin, ettei turvetta pidä korvata kivihiilellä.

    ”Hallituksen toivoisi nyt noudattavan omaa ohjelmaansa”, MTK:n energia-asiamies Ilpo Mattila sanoo.

    Turpeen vero nousi viime vuonna 1,9 eurosta megawattituntia kohti nykyiseen 4,9 euroon megawattitunnilta. Seuraava korotus on tulossa ensi vuoden alussa, jolloin vero nousee 5,9 euroon megawattitunnilta.

    MTK esittää, että viime vuoden korotus perutaan ja seuraavasta korotuksesta luovutaan. Näin turpeen verotus palautettaisiin vuoden 2012 tasolle.

    Turvevero ja metsähakkeen muuttuva tuki on sidottu toisiinsa. Metsähakkeen sähköntuotantotuki on sitä alhaisempi, mitä korkeampi turvevero on.

    Turveveron laskiessa metsähakkeen tukea pitää nostaa. MTK:n laskelmien mukaan muutosten yhteisvaikutus olisi valtiontalouteen noin 60 miljoonaa euroa vuodessa.

    ”Vastineena saataisiin lisää työpaikkoja ja verotuloja sekä parempi kauppatase”, Mattila sanoo.

    Mattila viittaa viime aikoina julkistettuihin selvityksiin kotimaisen energian vaikutuksesta työllisyyteen ja kauppataseeseen.

    Pari viikkoa sitten energia-alan professoriryhmä jätti raporttinsa, missä todettiin Suomen käyttäneen vuonna 2012 tuontienergiaan 8,5 miljardia euroa.

    Työryhmän mukaan energia-alalta on mahdollista löytää nopeasti apua Suomen talousahdinkoon. Tehokas keino on korvata tuontienergiaa kotimaisella.

    Bioenergia ry:n tilaaman VTT:n laskelman mukaan hyvänä vuonna energiaturve tuottaa puolen miljardin euron kassavirran kansantaloudelle ja työllistää suoraan tai välillisesti yli 10 000 suomalaista.

    Hyvänä turvevuonna turvetta on palanut noin 25 terawattitunnin verran. Viime lämmityskaudella käyttö jäi noin 13 terawattituntiin.

    Pienimuotoista energiantuotantoa voitaisiin MTK:n mielestä lisätä tehokkaasti varsin pienin tukisummin.

    Puupolttoaineiden syöttötariffin nosto nykyisestä laitoskohtaisesta 750 000 eurosta 1,5 miljoonaan euroon vuodessa mahdollistaisi voimalainvestoinnit lähinnä itsenäisten sahojen yhteyteen. Nykyisellä tuella ei investointeja ole syntynyt. Laskennallisesti budjettiin ei tarvita lisää rahaa.

    Sähkön tuotantoa pienvesivoimaloissa, biokaasuvoimaloissa ja pienillä tuulimyllyillä MTK tukisi palauttamalla nykyhallituksen poistaman piensähköntuotannon tuen alle 100 kilowatin voimaloille. JUHA KAIHLANEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    turvevero
    bioenergia
    energiantuotanto
    työllisyys
    MTK
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle