• Huolimaton kinkunpaisto voi aiheuttaa tulipalon

    Ulkoroihu voi sytyttää terassin tuleen. Kinkunpaisto voi päättyä ikävästi rasvapaloon. Joulukuun paloturvallisuuteen kannattaa kiinnittää huomiota. Tulipaloja syttyy päivässä yli 30.
    Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    16.12.201109:00
    MT toimitus

    Tulipalojen syttyminen on joulun ja uudenvuoden tienoilla yleistä. Kynttilöiden, ilotulitteiden ja sähkölaitteiden käyttö lisää palojen määrää.

    ”Joulukuussa syttyy yli 30 tulipaloa päivässä”, kertoo pelastusylitarkastaja Matti Virpiaro Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.

    Kynttilät aiheuttava kuusi prosenttia joulunajan rakennuspaloista. Tärkeintä on valvoa avotulta ja ennaltaehkäistä palon mahdollisuus, Virpiaro painottaa. Kynttilöillä ja roihuilla on käytettävä palamattomia alustoja, eikä niiden päälle saa kaataa vettä: se voi nostattaa korkean tulipatsaan.

    Kokkaus ja alkoholi

    vaarallinen yhdistelmä

    Loppuvuoden pyhät ovat hyvän ruuan ja juoman juhlia. Pelastusylitarkastaja Virpiaro muistuttaa, että ne ovat myös yleinen tulipalon syy.

    ”Kinkunpaistossa pitää olla tarkkana. Valvomatta ja rasvaa uunissa – se on potentiaalinen riski.”

    Alkoholia nauttiessa tarkkaavaisuus ja siten myös tulipalon riski kasvaa. ”Tulee helposti unohduksia ja nukahduksia.”

    Jos tulipalo kuitenkin syttyy, se pitää aina sammuttaa tilanteen mukaan ”Rasvapaloon ei saa heittää vettä, se pitää tukahduttaa”, kertoo Helsingin Pelastuskoulun nuorempi harjoitusmestari Harri Karvonen .

    Pidä kiinteistöt ja

    sähkölaitteet kunnossa

    Vaikka maaseudun paloturvallisuus on parantunut, vanhat rakennukset ovat paloalttiita, Virpiaro muistuttaa. ”Ja vaikka eläimille halutaankin luoda joulutunnelmaa, ei tehdä sitä avotulen avulla.”

    Myös mökkien käyttökunnosta on huolehdittava tulipalojen estämiseksi muun muassa säännöllisellä nuohouksella.

    Erilaiset sähkölaitteet ja -valot aiheuttavat myös palovaaran. Mikäli laitteessa havaitaan vika, se pitää poistaa käytöstä. Ulkokäytössä sähkölaitteissa piilee myös sähköiskun riski.

    Artikkelin aiheet
    paloturvallisuus
    joulunaika
    tulipalo
    kinkunpaisto
    alkoholi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle