Ruuan tie pellolta pöytään kiinnostaa yhä useampaa kuluttajaa. Syyt kiinnostuksen kasvuun tunnetaan hyvin – tuontiruuan alkuperästä ja laadusta on paljastunut pahoja tietoaukkoja, jopa suoranaisia huijauksia.
Väärillä tuotetiedoilla varustettuja elintarvikkeita on päätynyt myös vähittäiskaupan hyllyihin. Silti kuluttajan on vaikeinta saada tietoa ravintoloiden ja suurkeittiöiden raaka-ainehankinnoista. Niiden alkuperä jää useimmiten hämärän peittoon, vaikka asiakasta se kovasti kiinnostaisikin.
Koulujen alkaessa on syytä kurkistaa koulujen keittiöihin. Niissä valmistetaan Suomessa joka päivä yli 900 000 ateriaa.
Kouluruuan hankintapäätökset tehdään kunnissa, joiden taloustilanteessa ei ole juuri hurraamista. Koulukeittiöiden haasteena on siis valmistaa minimaalisella rahalla maistuva ja ravitseva ateria kasvavalle nuorelle.
Se, millä periaatteella raaka-aineet kouluruokaan hankitaan, on poliittinen päätös. Usein päätymistä ulkomaiseen halparuokaan perustellaan kilpailuttamisella – ja myös sillä, ettei osattu asettaa kilpailutukselle oikeita vaatimuksia.
Kilpailutuksessa on varmasti opittavaa, jos se ei johda laadullisesti toivottuun lopputulokseen. Lopputuloksesta huolimatta olisi asiallista kertoa avoimesti, mitä lapsille koulussa syötetään.
Lapsille opetetaan koulussa, kuinka yhteiskunta ja sen talous toimivat. Myös kestävä kehitys ja siihen liittyvät valinnat nykyisin korostuvat.
Kouluruokailu on äitiyspakkauksen rinnalla suomalainen hienous – brändi, jota maailmalla kadehditaan ja kopioidaan. Hyvää brändiä pitää kehittää tuomalla ruuan alkuperä ja toimitusketju reilusti näkyville.
Se olisi oivallista ruokakulttuuri- ja kuluttajakasvatusta. Kouluruokansa tunteva nuori tuskin tyytyy epämääräisiin alkuperä- ja tuotetietoihin aikuisenakaan.