• Yle: Pahoinpitelystä epäilty oli lyönyt Kiurua, koska tämä puhui puhelimeen

    Kansanedustaja Kiuru on maanantain sairauslomalla, mutta tulee eduskuntaan tiistaina, jolloin eduskunta äänestää muun muassa sairaalaverkon muutoksista.
    Kansanedustaja Krista Kiuru palaa eduskuntatyöhön tiistaina. Kuva on viime viikon maanantailta.
    Kansanedustaja Krista Kiuru palaa eduskuntatyöhön tiistaina. Kuva on viime viikon maanantailta.  Kuva: LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
    Uutiset|Politiikka
    16.12.202413:14
    STT

    Kansanedustaja Krista Kiurun (sd.) lyönnistä epäilty kertoi tänään poliisin kuulustelussa lyönnin motiivin, kertoo Yle.

    Epäilty oli nähnyt Kiurun puhuneen puhelimessa. Epäilty oli luullut, että Kiuru soittaa poliisille epäillyn häiritsevästä käytöksestä, jonka jälkeen hän oli kertomansa mukaan "huitaissut" Kiurua.

    Epäilty oli kertonut maanantain kuulusteluissa käyttäytyneensä ennen tapahtumaa häiritsevästi. Poliisin mukaan käytös ei kuitenkaan liittynyt Kiuruun.

    Kiuru on maanantaina sairauslomalla eli pois eduskunnasta. Kiurun eduskunta-avustaja kertoo asiasta STT:lle viestitse.

    Kiurun kimppuun hyökättiin perjantaina iltapäivällä Kaisaniemenpuistossa Helsingissä. Tuntematon mies oli ohittaessa yllättäen lähtenyt Kiurua kohti ja lyönyt tätä nyrkillä kasvoihin, kertoi SDP:n eduskuntaryhmä tapahtumista.

    Avustajan mukaan Kiuru tulee eduskuntaan paikalle tiistaina, jolloin eduskunta äänestää muun muassa sairaalaverkon muutoksista.

    Artikkelin aiheet
    Krista Kiuru
    pahoinpitely
    Helsinki
    Eduskunta
    Kaisaniemenpuisto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa