• Suomen Yrittäjien kysely: Työelämässä moni on kokenut, että toisen irtisanominen olisi työyhteisölle eduksi

    Lähes 60 prosenttia työelämässä olevista kertoo olleensa tilanteessa, jossa jonkun työntekijän irtisanominen tämän toiminnan vuoksi olisi ollut työyhteisön edun mukaista.
    Suomen Yrittäjien kyselyssä 58 prosenttia yrityksistä arvioi taloudellisen tilanteensa erittäin tai melko hyväksi. LEHTIKUVA / MESUT TURAN.
    Suomen Yrittäjien kyselyssä 58 prosenttia yrityksistä arvioi taloudellisen tilanteensa erittäin tai melko hyväksi. LEHTIKUVA / MESUT TURAN.  
    Uutiset|Työmarkkinat
    30.9.202312:38
    STT

    Asia ilmenee etujärjestö Suomen Yrittäjien Kantar Publicilta tilaamasta kyselystä. Kysymykset suunniteltiin järjestön ja Kantarin yhteistyönä.

    Vastaajista vain kolmasosa ilmoitti, ettei ole ollut vastaavassa tilanteessa. Kahdeksan prosenttia ei osannut sanoa, oliko ollut tämänkaltaisessa tilanteessa.

    Kyselyyn vastasi syyskuussa yli tuhat työelämässä eri asemissa olevaa ihmistä. Tutkimuksen virhemarginaali on kokonaistuloksen tasolla noin kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

    Vastaajista hieman useampi nainen kuin mies oli ollut tilanteessa, jossa näki irtisanomisen työyhteisön edun mukaisena. Myös ammattiryhmien välillä oli eroa: eniten kuvatun kaltaisessa tilanteessa kertoivat joskus olleensa ylemmät toimihenkilöt, johtavassa asemassa olevat sekä työttömät. Sen sijaan vähiten vastaavassa tilanteessa ilmoittivat olleensa alemmat toimihenkilöt.

    Hallitus kaavailee henkilöön liittyvän irtisanomisperusteen helpottamista, mikä on saanut palkansaajajärjestöt takajaloilleen. Jatkossa työsopimuksen päättämiseen riittäisi asiallinen syy, kun nyt vaaditaan asiallista ja painavaa syytä.

    Suomen Yrittäjät näkee, että henkilöperustaisen irtisanomisen uudistaminen on tärkeää.

    ”Korkea irtisanomiskynnys on johtanut siihen, että pienet työnantajat eivät uskalla työllistää. Tähän tulee nyt odotettu muutos, jos hallituksen suunnitelma etenee”, sanoo tiedotteessa Suomen Yrittäjien työmarkkinajohtaja Janne Makkula.

    Lisää aiheesta
    • SAK ja sen jäsenliitot aloittavat ensi viikolla poliittiset työtaistelutoimet vastalauseena hallituksen kaavailemia työelämäheikennyksiä ja sosiaaliturvaleikkauksia vastaan. SAK:n hallituksen varapuheenjohtaja Katja Syvärinen kertoi, että SAK on ilmoittanut asiasta pääministeri Petteri Orpolle (kok.) ja valtiovarainministeri Riikka Purralle (ps.). Arkistokuva. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.

      Työmarkkinat | Työnantajapuoli huolissaan SAK:n työtaistelutoimista

    • SAK:n lakimiehen mukaan Kansainvälisen työjärjestön ILO:n yleissopimus edellyttää, että irtisanomiselle on pätevä peruste.

      Talous | SAK:n lakimies: Hallitusohjelman kirjaus työntekijän irtisanomissuojan heikentämisestä on kansainvälisten sopimusten vastainen

    Artikkelin aiheet
    Suomen Yrittäjät
    työelämä
    irtisanominen
    kyselytutkimus
    hallituksen esitys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Tule Koneviestiin kesätöihin media-assistentiksi – hae heti, mutta viimeistään 12.3.

  • Koneviesti | Tule kesätoimittajaksi Koneviestiin – hae heti, mutta viimeistään 31.1.

  • Koneviesti | Tule kesätoimittajaksi Koneviestiin – hae heti, viimeistään 13.3. mennessä