• Ruuan ja palveluiden haku Virosta kiihtyi ennätykseen

    Lauri Salminen Kaksi kolmesta suomalaisesta suunnittelee matkustavansa Viroon ensi vuonna. Valtaosa matkustajista tuo alkoholia mukanaan.
    Lauri Salminen Kaksi kolmesta suomalaisesta suunnittelee matkustavansa Viroon ensi vuonna. Valtaosa matkustajista tuo alkoholia mukanaan. Kuva: Viestilehtien arkisto
    Uutiset
    25.4.201216:00
    Katja Lamminen

    Suomalaisten kulutus Virossa kasvoi viime vuonna viidenneksen. Kaupan liitto arvelee, että kasvutahti jatkuu kovana.

    Liiton teettämän kyselyn mukaan yli puolet suomalaisista matkustaa Viroon alhaisen hintatason vuoksi.

    ”Suomalaisten hintatietoisuus on selvästi kasvanut kahden viime vuoden aikana, ja tämä lisää matkustusintoa”, Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja arvioi.

    Kun viime vuonna 52 prosenttia suomalaisista ilmoitti matkustavansa todennäköisesti tai varmasti Viroon seuraavan vuoden aikana, tänä vuonna heitä oli jo 64 prosenttia.

    Kaksi viidestä Viron matkaajasta aikoo lisätä kulutustaan matkoillaan, jos Suomen hintataso nousee.

    Lähes kolmannes tunnustaa lisäävänsä alkoholin tuontia.

    Viime vuonna jopa 84 prosenttia eteläisen Suomen aikuisväestöstä toi alkoholia Virosta.

    Tutkimuksen mukaan puolet kantaa tuomansa alkoholin Suomeen ja viidennes vetää olut- ja lonkerolavat kärryillä. Kurjenojan mukaan yhä yleisempää on mennä Tallinnaan henkilöautolla tai järjestetyllä bussimatkalla, jolloin voi tuoda enemmän kuin jaksaisi kantaa.

    ”Tottumusta matkustaa Viroon kuluttamaan rahaa on vaikeaa pysäyttää. Päättäjien pitäisi olla hereillä, että tällainen tottumus on syntynyt. Olisi syytä miettiä, mitä kaikkea kulutusta voidaan verottaa ja kuinka rankasti”, Kaupan liiton toimitusjohtaja Juhani Pekkala sanoo.

    Sen lisäksi, että tuotteita ja palveluja haetaan yhä vilkkaammin ulkomailta, niitä tilataan myös netistä.

    Hintatietoisuuden lisääntyminen on tuonut Viron matkailuun suomalaisyritysten pelkäämän ilmiön: arkisten palveluiden ja tuotteiden haun. Se näkyy apteekki- ja kampaamopalveluiden käytössä sekä elintarvikkeiden ja lääkkeiden tuonnissa.

    ”Viron matkailu on arkipäiväistynyt, ja sieltä haetaan tavaroita ja palveluita, joita voitaisiin yhtä hyvin hankkia omasta lähikaupasta ja -kampaamosta. Kun matkat Tallinnaan ovat nopeita ja helppoja, viikonloppuostosten teko siellä on lähes yhtä vaivatonta kuin automatka läheiseen ostoskeskukseen. Tämä näkyy ennen kaikkea uusmaalaisten matkailussa,” Kurjenoja toteaa.

    Tutkimuksen mukaan uusmaalaisista puolet hakee ruokaa Virosta. Yli kolmannes tuo mukanaan myös lääkkeitä.

    Kyselyyn vastasi 2 151 täysikäistä kuluttajaa Varsinais-Suomen, Kanta- ja Päijät-Hämeen, Pirkanmaan, Uudenmaan ja Kymenlaakson alueilta. Otos edustaa noin 60 prosenttia Manner-Suomen väestöstä.

    KATJA KOLJONEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Viro
    hintatietoisuus
    matkailu
    alkoholin tuonti
    Kaupan liitto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria