• "Yrittäjän pitää uskaltaa myös nostaa hintoja"– professori patistaa osuuskuntia ottamaan mallia saksalaisyrityksistä

    Yrittäjyyden professori Arto Lahden mielestä suomalaisyritysten pitäisi painottaa laatunäkökulmaa ja pyytää hyvästä laadusta myös hyvää hintaa.
    Yrittäjyyden emeritusprofessori Arto Lahti kannustaa suomalaisyrityksiä ottamaan mallia Saksasta.
    Yrittäjyyden emeritusprofessori Arto Lahti kannustaa suomalaisyrityksiä ottamaan mallia Saksasta. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    1.2.201809:20
    Niklas Holmberg

    Osuuskuntien kansainvälistymisen avain on asiakaskeskeinen toiminta.

    Osuuskunnat tuntevat asiakkaidensa tarpeet ja ne kiinnittyvät vahvemmin paikalliseen yhteisöön, kuin globaalit suuryritykset, Aalto-yliopiston yrittäjyyden professori Arto Lahti painottaa.

    Lahden mukaan osuuskunnat voisivat ottaa mallia saksalaisista talousopeista. Saksa on ylivoimainen pienyritysten kansainvälistymisessä. Maassa on noin 400 000 kansainvälistynyttä yritystä, joiden tausta on usein perheomistuksessa ja alueilla.

    "Saksan talous perustuu perheyrityksiin, jotka kansainvälistyvät", Lahti painotti tiistaina osuustoiminnan kansainvälistymistä käsitelleessä seminaarissa Helsingissä.

    Suomessa on Lahden mukaan noudatettu liikaa amerikkalaisperäisiä talousoppeja, jotka korostavat tehokkuutta ja kilpailua.

    "Osuuskuntien pitää menestyä resursseilla, jotka niillä luontaisesti on olemassa."

    Lahden mielestä suomalaisyritysten pitäisi painottaa laatunäkökulmaa ja pyytää hyvästä laadusta myös hyvää hintaa. Se on myös ruokamarkkinoilla ase halpuutusta vastaan.

    "Yrittäjän pitää myös uskaltaa nostaa hintoja ja perustella se oikein. Isännistä se talouden kasvu lähtee."

    Artikkelin aiheet
    yrittäjyys
    osuuskunta
    Arto Lahti
    Saksa
    hinnoittelu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria