• Maatalouden suurvallatkärsivät vesipulasta

    Uutiset
    20.7.201516:00
    MT toimitus

    Maatalouden suurvaltoja uhkaa vesipula samaan aikaan, kun Suomessa kärsitään liiallisista sateista. Kuivuus on johtanut pohjavesivarojen ylikäyttöön esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Intiassa.

    Vesipulaa hillitään Yhdysvaltain Kaliforniassa rakentamalla San Diegoon läntisen pallonpuoliskon suurin suolanpoistolaitos.Suolanpoistolla merivedestä saadaan juomakelpoista, mutta prosessi kuluttaa paljon energiaa.

    Intiaa koetellut lämpöaalto iski maidontuottajiin.

    ”Ensimmäistä kertaa viljelijät myyvät kilpaa karjaansa rehun ja veden puutteen vuoksi – ennätyksellisen halvalla”, kertoo antanapurilainen karjanvälittäjä Ananthakrishnan Kannappan uutistoimisto Reutersille.

    Ratkaisuksi ehdotetaan kääpiölehmien käyttöä.

    Pariisissa joulukuussa järjestettävässä ilmastokokouksessa on tarkoitus sopia uusista päästövähennyksistä. Tavoite on rajoittaa maapallon keskilämpötilan nousu kahteen asteeseen.

    Mukaan halutaan tällä kertaa myös kehittyvät maat. Esimerkiksi Kiinan osuus maailman kasvihuonepäästöistä on jo 22 prosenttia.

    Euroopan unionin tavoite on vähentää päästöjä 40 prosenttia vuoden 1990 tasosta vuoteen 2030 mennessä.

    Sivu 4

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    vesipula
    maatalous
    kuivuus
    ilmastonmuutos
    päästövähennykset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria