jussi.martikainen@
maaseuduntulevaisuus.fi
Suomessa manataan nyt päättämättömyyttä. Työpaikat katoavat, työttömyys kasvaa, valtio velkaantuu. Kaikki tietävät, että maa on kuilun partaalla, mutta mitä
tekevät kansan valitsemat päättäjät?
He aloittavat puoli vuotta kestävän
kauneuskilpailun.
Kevään vaalien jälkeen Suomi saa uuden hallituksen. Sen kokoonpano – vaalituloksesta riippuen – saattaa olla yhtä mahdoton kuin kesällä 2011 aloittaneella Jyrki Kataisen (kok.) hallituksella.
Suurin ero on, ettei uudella hallituksella ole rahaa. Myös sen lainansaanti voi olla vaikeampaa, tai ainakin kalliimpaa.
Puheisiin on hiipinyt hyvinvointivaltion loppu. Jos ei ole rahaa, ei ole pian julkista hoivaa eikä opetustakaan. Eläkeiän korottaminen ei paranna talouden sairasta pohjaa, jos väki on työttömänä. Ei synny verotuloja palvelujen rahoittamiseen.
Pelko ei ole turha. Velkaisella ja rahattomalla yhtä vähän syytä juhlaan, olipa kyseessä yksityishenkilö tai valtio.
Molemmat voivat kohentaa tilaansa
omilla toimillaan. Valtion kohdalla se tarkoittaa jämeriä päätöksiä, joista tällä hetkellä ei ole tietoakaan.
Valtion talouden tasapainoa on haettu lähinnä leikkauksilla ja veronkorotuksilla
sekä siirtämällä valtion menoja kunnille.
Hallituksen suuret rakenneremontit – kunta- ja sote-uudistus – eivät ole tuottaneet tehokkuutta, vaan päänsärkyä kaikille.
Jos vienti vetää ja yritykset kukoistavat, tilaa on myös julkisen sektorin kasvulle. Tästä johtuvat nykyiset ongelmamme. Julkinen talous pettää, koska yksityinen on liian riutunut sitä rahoittamaan.
Ei ole uusi asia, että avoimilla markkinoilla hyvinvointi vaatii menestymistä kovassa kilpailussa. Viime aikoina suomalainen työ ja tuotanto ovat hävinneet kilpailussa liian usein. Tämä koskee sekä yksityistä että julkista sektoria.
Onneksi vaihtoehdot ovat käymässä vähiin. Velanoton sijasta hyvinvointia on alettava rahoittamaan työnteolla. Työ on tehtävä kilpailijoita tehokkaammin.
Yrittäjille tehokkuusvaatimus on tuttu asia. Uskaltaisiko sitä vaatia myös julkiselta rahankäytöltä?
Suurimman sairaanhoitopiirin johdossa arvioidaan, että hoitajien työajasta kuluu nykyisin puolet muuhun kuin
potilaan hoitamiseen. Lääkärien työajasta jopa 80 prosenttia.
Arvokkaalta hoitotyöltä aikaa vievät toimimattomat tietojärjestelmät, tyhjiksi jäävät hoitoajat, kokoukset ja raportointi hallinnon eri portaille.
Jos tämä ”muu työ” saataisiin puolitettua, hoitajan varsinaisessa työssä
kapasiteetti kasvaisi 50 prosentilla.
Tehokasta lääkärityötä yhteiskunta saisi verorahoillaan kolminkertaisen määrän nykyiseen verrattuna.
Julkinen hoitoala on tuskin ainoa, jossa tärkeimmän työn tekijöistä on tehty hallintoihmisiä. Uskaltaisiko epäillä, miksi kokonaiset kunnat ulkoistavat terveydenhuoltonsa yrityksille?
Kataisen hallitus asetti ohjelmassaan julkisten palvelujen tuottavuudelle kasvutavoitteen. Samalla rahalla pitäisi vuosittain saada 0,25 prosenttia enemmän. Se kuulostaa enemmän mittausvirheeltä kuin kunnianhimoiselta
tavoitteelta.
Hyvinvointia syntyy vain työnteolla. Se on Suomessa hukkumassa kaikenkattavan hallinnoinnin ja sääntelyn
alle.