• PT uskoo hyvään talouskasvuun

    Palkansaajien tutkimuslaitos PT katsoo Suomen alkuvuodesta ohittaneen hitaimman talouskasvun vaiheen. Tänä vuonna ylletään 1,9 prosentin kasvuun.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    3.4.201212:23
    MT toimitus

     

    Tiistain ennusteessaan PT on selvästi optimistisempi kuin muut viime viikkojen ennustajat. Ensi vuonna kokonaistuotanto vauhdittuu PT:n mukaan 2,6 prosenttiin.

    Ennustepäällikkö Eero Lehto sanoo Euroopan velkakriisin alkaneen helpottaa tämän vuoden alusta. Ennustetta varataan kriisin pysymisellä kohtuullisesti hallinnassa.

    Julkinen talous kääntyy ennusteen mukaan ylijäämäiseksi tänä vuonna. Ensin vuonna julkisen talouden ylijäämä nousee 1,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta.

    Valtiontalous kehittyy myönteisesti seuraavinakin vuosina. Hallitus mitoitti vuosille 2114 ja 2015 yli kolmen miljardin menonleikkauksia ja veronkorotuksia.

    ”Suuret menoleikkaukset ole välttämättömiä hallitusohjelmaan kirjattujen tasapainotavoitteiden saavuttamiseksi”, Lehto arvioi.

    Ruoan hinnan PT ennakoi nousevan keskimäärin 3,5 prosenttia. Tämä vastaa yleistä hintojen nousua. Inflaatio on tänä vuonna 2,9 prosenttia ja 3,2 ensi vuonna.

    PT uskoo työttömyysasteen pysyvän 7,8 prosentissa tänä vuonna. Työttömyys alenee ensi vuonna 7,2 prosenttiin.

    Ensi vuodesta PT:llä on samansuuntainen näkemys kuin monilla muilla ennustajilla. Jotkut ennustavat tälle vuodelle taantumaa, osa vajaan prosentin talouskasvua.

    Artikkelin aiheet
    Palkansaajien tutkimuslaitos
    talouskasvu
    Suomen talous
    ennuste
    inflaatio
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria