• Poistomuutoksen lasketaan kiristävän yritysveroa

    Uutiset
    8.4.201316:00
    JUHANI VIITALA

    Hallitus kaavailee yritysten verotuksessa muutosta poistokäytäntöön, minkä lasketaan kiristävän paljon investoivien yritysten verotusta.

    Maaliskuun kehyspäätöksen mukaan yritysten pitkävaikutteisten investointien poistot muutetaan hyödykekohtaisiksi.

    Poistoja yritys voisi silloin tehdä investoinnin taloudellisen käyttöajan mukaan. Menojäämäpoistoista nykyisellään luovuttaisiin.

    ”Muutos kiristää pitkävaikutteisia investointeja tekevien yritysten verotusta”, johtaja Terhi Järvikare Keskuskauppakamarista laskee.

    Verotuksen kiristyminen tuntuisi eniten siirtymähetkellä, mutta pitkällä aikavälillä vaikutus tasaantuu. Järvikare vastaa verotusasioista Keskuskauppakamarissa.

    Poistojen muutosta on Järvikareen mukaan vielä vaikea arvioida, sillä yksityiskohdat muutoksesta eivät ole selvillä.

    ”Mitkä katsotaan pitkävaikutteisiksi investoinneiksi ja millainen uusi poistojärjestelmä olisi”, Järvikare luettelee.

    Hallitusneuvos Tarja Jääskeläinen valtiovarainministeriöstä sanoo, ettei hallituksen kehyspäätöksen tarkkaa toteutustapaa ole vielä selvitetty.

    ”Asia tarkentuu budjettilakeja koskevassa lainvalmistelussa.”

    Johtaja Anna Lundèn Suomen yrittäjistä ennakoi muutoksen lisäävän yrityksissä töitä käyttöomaisuuden kirjanpidossa. Niiden veronmaksu aikaistuu.

    Pienet ja keskisuuret yritykset eivät pidä poistojen muutosta kovin tervetulleena. Uudistuksen toivotaan tarkoittavan vain keskimääräistä harvemmin tehtäviä, pitkäaikaisia investointeja.

    MTK:ssa johtaja Timo Sipilä ei näe tarvetta muuttaa nykyistä yritysten poistojärjestelmää verotuksessa.

    ”Menojäännöksistä tehtävät poistot ovat selkeät ja yksinkertaiset verovelvollisille ja hallinnolle”, Sipilä sanoo.

    JUHANI VIITALA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    poistomuutos
    yritysvero
    investoinnit
    verouudistus
    yritystalouselämä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria