• Vaalirahat ja hallitusvastuusyyt keskustan tappiolle

    Uutiset
    30.3.201216:00
    Jouko Kyytsönen

    Keskustan kannatus putosi eduskuntavaaleissa 23 prosentista 15,8 prosenttiin.

    Tappiota Muutosvaalit-kirjassa analysoineen Jussi Westisen mukaan vaalitappio oli monen tekijän summa. Niistä tärkeimmät olivat vaalirahakohu sekä hallitusvastuun kantaminen pääministeripuolueena.

    Sen sijaan puoluetta ei hylätty EU-kriittisyyden ja aluepolitiikan puutteen tai vanhojen arvojen hylkäämisen vuoksi, kuten puolueen johto oletti eduskuntavaalien jälkeen, Westinen kirjoittaa.

    Puoluetta vaihtaneet äänestäjät olivat varsin tyytymättömiä keskustan toimintaan hallituksessa kokonaisuudessaan, mutta eivät mihinkään yksittäiseen asiaan.

    Vaalirahakohu vähensi rahoitusta. Kun vaalikampanjan kärjeksi valittiin pääministeri ja sloganina oli kuiva Asiaa, kannatusta alentavat tekijät nivoutuivat yhteen vaalien loppusuoralla.

    Westinen arvelee taktisesti oikeaksi Seppo Kääriäisen esittämää strategiaa keskittymisestä vahvan kannatuksen maakuntiin, sillä kaupunkiseuduilla asuvat keskustan mahdolliset äänestäjät ovat valmiit hyväksymään vahvan aluepolitiikan.

    JOUKO KYYTSÖNEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    keskusta
    eduskuntavaalit
    vaalirahoitus
    hallitusvastuu
    poliittinen analyysi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria