• Soini STT:lle: On selvää, että suomalaistoimittajaa ei Yhdysvalloista luovuteta

    Ulkoministeri Timo Soinin (sin.) mukaan on selvää, että Turkissa vankeustuomion saanutta suomalaistoimittajaa ei luovuteta Yhdysvalloista Turkkiin.
    Suomalainen toimittaja Ayla Albayrak tuomittiin Turkissa vankeuteen poissaolevana. LEHTIKUVA /YLE/ Juha Heikanen
    Suomalainen toimittaja Ayla Albayrak tuomittiin Turkissa vankeuteen poissaolevana. LEHTIKUVA /YLE/ Juha Heikanen 
    Uutiset
    12.10.201718:30
    STT

    Suomalaistoimittaja Ayla Albayrak tuomittiin tiistaina Turkissa vankeuteen poissaolevana. Hän on sekä Suomen että Turkin kansalainen.

    Presidentti Sauli Niinistö ja Soini ovat sopineet Turkin suurlähettilään kutsumisesta keskusteluun. Soinin mukaan valtiosihteeri keskustelee suurlähettilään kanssa huomenna ulkoministeriössä. Lisäksi presidentti Niinistö lähettää asiasta kirjeen Turkin presidentille Recep Tayyip Erdoganille.

    "Viestimme Turkille on, että suomalaistoimittajan jutussa ei ole mitään sellaista, joka voisi aiheuttaa tuomion", Soini sanoo STT:lle.

    Albayrak sai kahden vuoden ja yhden kuukauden tuomionsa Wall Street Journal -lehdessä elokuussa 2015 julkaistusta jutusta. Lehden mukaan New Yorkissa parhaillaan oleskeleva Albayrak aikoo valittaa tuomiostaan.

    Presidentin kanslian mukaan Turkin tilanne on huolestuttanut Suomen valtionjohtoa jo pitkään. Viimeksi Suomi reagoi suoraan Turkin ihmisoikeustilanteeseen kolmisen viikkoa sitten, kun ulkoministeri Soini tapasi Turkin ulkoministerin Mevlüt Cavusoglun.

    Soinin mukaan journalismin ongelmallisesta tilanteesta Turkissa on sanottu maan johdolle ja se pitää sanoa uudelleen.

    Turkin suurlähettilään kutsumisesta keskusteluun kertoi ensin Yle.

    Ayla Albayrak sai Turkissa tuomionsa jutusta, joka käsitteli elämää ja taisteluita Kaakkois-Turkin kurdialueella Silopissa. Turkin hallituksen mukaan jutussa syyllistyttiin terroristipropagandan levittämiseen ja kielletyn kurdijärjestön tukemiseen.

    Wall Street Journal asettui heti koko painollaan Albayrakin tueksi. Toimituksen johdon laatimassa kannanotossa syytteitä kutsutaan "järjettömiksi". WSJ:n mukaan Albayrakin juttu oli tasapuolinen eikä hän esimerkiksi kehunut haastattelemiaan nuoria kurditaistelijoita tai PKK:ta, jonka muistutettiin jutussa olevan niin Turkin kuin Yhdysvaltain mielestä terroristijärjestö.

    "Kaikki se, mitä hän teki raportoidakseen tämän jutun niin tasapuolisesti ja objektiivisesti kuin mahdollista, tapahtui sekä hyvän journalismin että Turkin lakien puitteissa", WSj:n toimituksen johto kirjoitti.

    Albayrak kiisti vastineessaan oikeudelle syytökset, että hän olisi jutullaan ihannoinut terrorismia.

    Turkissa on viimevuotisen vallankaappausyrityksen jälkeen lakkautettu kymmeniä medioita ja pidätetty pitkälti toistasataa toimittajaa. Joukossa on myös ulkomaalaisia, kuten oikeudenkäyntiä jo kuukausia odottanut saksalais-turkkilainen Die Welt -lehden kirjeenvaihtaja Deniz Yücel. Keskiviikkona puolestaan alkoi Istanbulissa oikeudenkäynti niin ikään saksalaista toimittajaa Mesale Tolua vastaan.

    Artikkelin aiheet
    Ayla Albayrak
    Timo Soini
    Turkki
    toimittajien vaino
    sanavapaus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria