• Hallitus käsittelee rajanylitysliikenteen rajoituksia, sisäministeri Rantanen kertoo asiasta iltapäivällä

    Suomen itäraja on ollut kiinni junille tarkoitettua Vainikkalan raja-asemaa lukuun ottamatta joulukuun puolivälistä saakka. Tämänhetkinen sulku on voimassa sunnuntaihin.
    Hallitukselta odotetaan uusia päätöksiä itärajalle torstaina.
    Hallitukselta odotetaan uusia päätöksiä itärajalle torstaina.  Kuva: LEHTIKUVA / Markku Ulander
    Uutiset|Politiikka
    11.1.202410:50
    STT

    Hallitus käsittelee tänään yleisistunnossaan rajanylitysliikenteen rajoituksia. Sisäministeri Mari Rantanen (ps.) pitää tiedotustilaisuuden asiasta tänään kello 13.30.

    Hallituksen on tarkoitus jatkaa joulukuusta lähtien suljettuna olleiden asemien kiinnipitämistä ainakin kuukaudella. Asian vahvisti eilen Ylen presidenttitentissä kristillisdemokraattien presidenttiehdokas, maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah.

    Suomen itäraja on ollut kiinni junille tarkoitettua Vainikkalan raja-asemaa lukuun ottamatta joulukuun puolivälistä saakka. Tämänhetkinen sulku on voimassa sunnuntaihin.

    Hallitus on pyrkinyt torjumaan järjestettyä maahantuloa Venäjältä pitämällä välillä auki vain joitakin raja-asemia tai sulkemalla itärajan kokonaan.

    Sisäministeri Mari Rantanen (ps.) kertoi aiemmin STT:lle, että hänellä ei ole sellaista tietoa, että Venäjän toiminta olisi millään lailla muuttunut tai muuttumassa itärajan oltua suljettuna.

    Kaakkois-Suomen rajavartioston apulaiskomentaja Heikki Ahtiainen kertoi STT:lle keskiviikkona, että on tiedossa, että Venäjän puolella on potentiaalisia turvapaikanhakijoita, mutta rajavartiostolla ei ole tarkkoja tietoja heidän liikkeistään.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa