• UPM:n hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos lahjoitti sijoitusyhtiönsä lapsilleen – arvo reilut 128 miljoonaa

    Keskiviikon pörssikursseilla lahjoituksen arvo on UPM:n osalta reilut 35,5 miljoonaa euroa ja Sammon osakkeiden osalta liki 93 miljoonaa euroa eli yhteensä reilut 128 miljoonaa.
    Björn Wahlroos täytti lokakuussa 70 vuotta, joten hän jättää ensi keväänä molempien yhtiöiden hallitusten puheenjohtajuudet. LEHTIKUVA / Markku Ulander.
    Björn Wahlroos täytti lokakuussa 70 vuotta, joten hän jättää ensi keväänä molempien yhtiöiden hallitusten puheenjohtajuudet. LEHTIKUVA / Markku Ulander.  
    Uutiset|Talous
    14.12.202214:50
    STT–

    Sammon ja UPM:n hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos on lahjoittanut sijoitusyhtiönsä Becassen lapsilleen. Sampo ja UPM ilmoittivat toimesta, jonka jälkeen Wahlroosilla ei ole enää määräysvaltaa Becassessa.

    Siirrossa Wahlroosin lapset saivat yhteensä 982  000 UPM:n osaketta ja 1  910  500 Sammon osaketta. Keskiviikon pörssikursseilla lahjoituksen arvo on UPM:n osalta reilut 35,5 miljoonaa euroa ja Sammon osakkeiden osalta liki 93 miljoonaa euroa eli yhteensä reilut 128 miljoonaa.

    Wahlroos täytti lokakuussa 70 vuotta, joten hän jättää ensi keväänä molempien yhtiöiden hallitusten puheenjohtajuudet.

    Artikkelin aiheet
    Björn Wahlroos
    UPM
    Sampo
    lahjoitus
    osakkeet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria