• Vanhusasiavaltuutettu kannustaa iäkkäitäkin äänestämään

    Esimerkiksi 87-vuotiaista vain puolet äänesti viime kevään eduskuntavaaleissa. Tarvittaessa äänestyksen järjestämiseen voi saada apua.
    Jos äänestyspaikalle pääseminen ei kunnon vuoksi ole mahdollista, voidaan äänestys järjestää myös kotiin. Tarpeesta on ilmoitettava kotikunnan keskusvaalilautakunnalle viimeistään tiistaina 16.1.
    Jos äänestyspaikalle pääseminen ei kunnon vuoksi ole mahdollista, voidaan äänestys järjestää myös kotiin. Tarpeesta on ilmoitettava kotikunnan keskusvaalilautakunnalle viimeistään tiistaina 16.1. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset|Politiikka
    11.1.202416:30
    Hermanni Härkönen

    Vanhusasiavaltuutettu kannustaa kaikkein iäkkäimpiäkin suomalaisia osallistumaan tammikuussa järjestettäviin presidentinvaaleihin.

    Valtuutettu huomauttaa tiedotteessaan, että kaikista vanhimmat suomalaiset äänestävät vaaleissa harvoin. Esimerkiksi 87-vuotiaista vain puolet äänesti viime kevään eduskuntavaaleissa.

    Äänestämiseen tarjotaan monenlaisia tapoja niille, jotka eivät pysty saapumaan äänestyspaikoille äänestämään, valtuutettu Päivi Topo muistuttaa.

    ”Kotiäänestys ennakkoon on vaihtoehto silloin, kun heikentyneen liikkumiskyvyn vuoksi ei pysty menemään äänestyspaikkaan tai se on ainakin hyvin vaikeaa. Tarpeesta äänestää kotona täytyy ilmoittaa oman kotikunnan keskusvaalilautakunnalle kirjallisesti tai puhelimitse. Presidentinvaalia varten ilmoitus täytyy tehdä viimeistään tiistaina 16.1.2024. Sen voi tehdä itse tai valita henkilön tekemään sen puolestaan”, Topo kertoo.

    Kotiäänestyksessä vaalitoimitsija saapuu sovitusti äänestäjän luo, ja ottaa äänioikeutetun äänestyksen vastaan.

    Tietyin edellytyksin samalla kertaa voi äänestää myös samassa taloudessa asuva omaishoitaja. Omaishoitajan äänestyksestä täytyy ilmoittaa kotiäänestykseen ilmoittautumisen yhteydessä.

    Lisätietoja löytyy äänioikeusilmoituksesta ja Vaalit.fi-verkkosivulta.

    Äänestyskoppiin voi myös ottaa mukaan avustajan, jos kyky tehdä äänestysmerkintä on oleellisesti heikentynyt. Avustajan saa itse valita.

    Vanhusasiavaltuutettu rohkaisee ikääntyneiden äänestäjien läheisiä auttamaan omaisiaan esimerkiksi kuljettamalla heidät vaalipaikalle.

    Jos äänioikeutetulla ei ole voimassaolevaa henkilöllisyystodistusta, voi maksuttoman väliaikaisen henkilökortin hakea lähimmältä poliisilaitokselta. Tällöin mukana on oltava korkeintaan puoli vuotta vanha passikuva.

    Lisää aiheesta
    • Politiikka | MT:n vaalikone nyt auki: Testaa, kuka presidenttiehdokkaista sopii sinulle parhaiten

    • Presidenttiehdokkaat keskustelivat MT:n tentissä maanantaina Helsingin vanhalla ylippilastalolla.

      Politiikka | Presidentiksi on tarjolla oppineita ja kansainvälisiä ehdokkaita – nyt heidän pitää vakuuttaa tavallinen kansa

    • Politiikka | Putinin kohtalo riippuu enemmän Yhdysvaltain kuin Venäjän vaalituloksesta

    Artikkelin aiheet
    vanhusasiavaltuutettu
    äänestäminen
    presidentinvaalit
    eduskuntavaalit
    ikäihmisten osallistuminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa