• Suomen ensimmäisiä uusia hävittäjiä odotetaan Rovaniemelle viiden jälkeen – yksi puuttuu joukosta

    F-35A:n on tarkoitus palvella Ilmavoimien pääkoneena 2030-luvun alusta aina 2060-luvulle asti.
    F-35-hävittäjä kuvattuna Yhdysvaltain itsenäisyyspäivän juhlallisuuksissa maan pääkaupungissa Washingtonissa heinäkuussa. LEHTIKUVA/AFP.
    F-35-hävittäjä kuvattuna Yhdysvaltain itsenäisyyspäivän juhlallisuuksissa maan pääkaupungissa Washingtonissa heinäkuussa. LEHTIKUVA/AFP.  
    Uutiset|Yhteiskunta
    18.9.202616:52
    STT

    Suomen ensimmäiset uudet F-35A-hävittäjät ovat lähteneet Portugalin Azoreilta kohti Rovaniemeä. Flightradar24-lennonseurantapalvelun mukaan hävittäjien saattajiksi aiotut ilmatankkauskoneet lähtivät matkaan puoliltapäivin.

    Paikallisen lentoharrastajan kuvaamalla videolla kuitenkin näkyy, että vain viisi F-35-hävittäjää nousee ilmaan Terceiran lentokentältä. Tunnusten perusteella yksi Suomen koneista puuttuu joukosta. Tiedossa ei ole, miksi yksi kyseinen kone ei lähtenyt matkaan. Video on kuvattu oikeassa paikassa, mutta sen tarkka kuvausajankohta ei ole tiedossa.

    Ilmavoimista ei kommentoitu asiaa STT:lle.

    Koneiden lähtöaikataulusta aamulla kertoneen Lentopostin mukaan matkassa kestää ilmatankkauksineen arviolta noin 5–6 tuntia. Koneiden on tarkoitus saapua Rovaniemelle hieman kello 17 jälkeen.

    Koneiden odotetaan saapuvan Lapin lennoston tukikohtaan Rovaniemelle, jossa sijaitsee Ilmavoimien ensimmäinen F-35-tukikohta. Määränpää voi kuitenkin vielä vaihtua. Siirtolennolla hävittäjiä lentävät yhdysvaltalaiset hävittäjälentäjät.

    Suomeen suuntaavien hävittäjien lisäksi Lajesista lähti myös kolme Belgiaan suuntaavaa F-35A-hävittäjää, jotka lensivät Lajesiin suomalaishävittäjien kanssa. Suomen ja Belgian hävittäjiä saattamaan lähti yhteensä kaksi KC-135 Stratotanker -ilmatankkauskonetta.

    Koneiden vastaanottojuhlallisuudet järjestetään Rovaniemellä lokakuun 1. päivä.

    Hanke sitoo Suomea puolustuspoliittisesti entistä tiiviimmin Yhdysvaltoihin.

    Suomi hankkii Yhdysvalloista kaikkiaan 64 kappaletta Lockheed Martinin valmistamia F-35A-monitoimihävittäjiä nykyisten F/A 18 Hornet -hävittäjien seuraajiksi.

    Suomen F-35A-hävittäjähankintasopimus tehtiin pääministeri Sanna Marinin (sd.) kaudella vuonna 2021. Hävittäjien hankkimiseen, tarvittavan infrastruktuurin rakentamiseen ja alkuvaiheen ylläpitoon varattiin noin 10 miljardia euroa, mikä tekee hankkeesta Suomen valtion kaikkien aikojen suurimman ostoksen.

    F-35A-hävittäjät korvaavat vanhat Hornetit vähän kerrallaan seuraavien vuosien aikana. Hanke sitoo Suomea puolustuspoliittisesti entistä tiiviimmin Yhdysvaltoihin. F-35A:n on tarkoitus palvella Ilmavoimien pääkoneena 2030-luvun alusta aina 2060-luvulle asti.

    F-35-hävittäjän eri variantteja on valittu käyttöön ainakin 13:ssa Euroopan maassa, ja kymmenen vuoden päästä niitä arvioidaan olevan Euroopassa yli 700 kappaletta.

    Suomalainen puolustustarvikeyhtiö Patria valmistaa F-35-hävittäjien eturunkoja ja laskutelineluukkuja Jämsässä ja F135-moottoreita Nokialla. Patria myös vastaa Suomen F-35A-kaluston huoltotoiminnasta niiden arvioidun elinkaaren ajan eli 2060-luvulle saakka.

    Suomelle käyttöön tuleva F-35A-variantti on F-35:n tyypillisin versio, joka käyttää tavanomaisia kiitoratoja nousemiseen ja laskeutumiseen.

    F-35-hävittäjät ovat monitoimihävittäjiä, eli ne pystyvät monenlaisiin tehtäviin, kuten ilmataisteluun, tiedusteluun ja maakohteisiin iskemiseen.

    F-35 on myös häivehävittäjä, eli siitä on pyritty tekemään hyvin vaikeasti havaittava esimerkiksi tutkassa.

    Modernina hävittäjänä F-35:ssä on runsaasti erilaisia sensoreita, joilla se pystyy havainnoimaan ympäristöään monin tavoin.

    Hävittäjän keräämä tieto on tietoliikenneyhteyksien avulla heti myös muiden käytettävissä.

    Suomelle käyttöön tuleva F-35A-variantti on F-35:n tyypillisin versio, joka käyttää tavanomaisia kiitoratoja nousemiseen ja laskeutumiseen.

    Muista varianteista F-35B pystyy nousemaan erittäin lyhyeltä matkalta ja laskeutumaan lähes pystysuoraan, ja F-35C on tarkoitettu lentotukialuskäyttöön.

    Artikkelin aiheet
    F-35A
    hävittäjähankinta
    Ilmavoimat
    Rovaniemi
    Lockheed Martin
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle