• Viljelymaa jää Kiinan kasvavien kaupunkien jalkoihin

    Hallitus aikoo korottaa maan pakkolunastuksista maksettavia korvauksia.
    Kuva: Paula Taipale
    Uutiset
    4.12.201211:56
    MT toimitus

    Viljelymaa uhkaa Kiinassa jäädä kaupungistumisen ja teollistumisen jalkoihin.

    Zhongguo Ribaon verkkolehden mukaan tämä kasvattaa paineita viljojen tuonnin lisäämiseen.

    Kiinan hallitus kaavailee nyt maan pakkolunastuskorvausten korottamista.

    Asiantuntijat arvioivat Jinghua Shibao -lehdessä, että korvaus voi jopa kymmenkertaistua.

    Nyt korvaus viljelijöiden yhteisomistuksessa olevan maatalousmaan lunastamisesta on alle sata yuania eli 12,3 euroa neliömetriltä. Paikallishallinto voi myydä maan eteenpäin jopa 10 000 yuanin neliöhintaan, Renmin Ribao -lehti kertoo.

    Vakautta maaseudulle

    Pakkolunastukset ovat kiristäneet maanviljelijöiden ja paikallishallinnon välejä.

    Kiinassa on vuosittain tuhansia mielenosoituksia maaoikeuksista.

    Kiinan hallitus haluaa lakiuudistuksella luoda vakautta maaseudulle. Lisäksi hallitus haluaa turvata maan ruokahuoltoa.

    Maassa asuu 20 prosenttia maailman väestöstä, mutta Kiina omistaa YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n tilaston mukaan vain kymmenesosan maailman viljelykelpoisesta maasta.

    Kiinalaiset yritykset ovatkin hankkineet maatalousmaata käyttöönsä ulkomailta.

    Ruuan tuonti lisääntyy

    Hallituksen mukaan kotimainen tuotanto ei saisi laskea alle 90 prosenttiin riisin, vehnän ja maissin kulutuksesta. Viime vuonna maa oli kaikkien kolmen viljan nettotuoja.

    Elintarvikkeista Kiinaan tuodaan eniten soijapapuja.

    Tänä vuonna niiden tuonnin odotetaan kasvavan uuteen ennätykseen, yli 55 miljoonaan tonniin, Kiinan keskuskomitean maatalousasioiden virkamies Chen Xiwen arvioi viime viikolla.

    Zhongguo Ribaon mukaan hän vaati hallitusta suojelemaan viljelymaata ja viljelijöiden oikeuksia.

    Artikkelin aiheet
    Kiina
    viljelymaa
    kaupungistuminen
    pakkolunastus
    ruokaturva
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle