• Räsänen: Lähdemme oppositioon kasvamaan

    Uutiset
    7.5.201519:56
    MT toimitus

    Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen myöntää, että puolue olisi ollut halukas hallitukseen. Vaalituloksen jälkeen oli hänen mukaansa kuitenkin selvää, että oppositio on edessä.

    Puolue lähtee Räsäsen mukaan oppositioon kasvamaan ja tekemään rakentavaa oppositiopolitiikkaa.

    Vaalitulos ja eduskuntaryhmän koko vaikuttivat hänen mukaansa todennäköisesti hallitustunnustelija Juha Sipilän (kesk.) päätökseen jättää kristillisdemokraatit oppositioon. Ohjelma ja luottamuspohja olisivat hänen mukaansa sen sijaan löytyneet.

     

     

    Räsänen sanoo kertovansa kesäkuussa, pyrkiikö hän jatkokaudelle puheenjohtajaksi.

     

    Artikkelin aiheet
    Päivi Räsänen
    Kristillisdemokraatit
    oppositiopolitiikka
    eduskuntavaalit
    Juha Sipilä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle