• Vuokra-asuntoyhtiö Kojamon tuloksesta hupeni lähes kaksi kolmannesta – vuokramarkkinoilla näkyy elpymisen merkkejä koronarajoitusten rauettua

    Erityisesti suurimmissa kasvukeskuksissa on vakaat näkymät vuokra-asuntojen kysynnälle.
    Kojamon toimitusjohtajan Jani Niemisen mukaan koronarajoitusten poistumisen odotetaan piristävän vuokramarkkinoita ja muuttoliikettä. LEHTIKUVA / Hanna Matikainen.
    Kojamon toimitusjohtajan Jani Niemisen mukaan koronarajoitusten poistumisen odotetaan piristävän vuokramarkkinoita ja muuttoliikettä. LEHTIKUVA / Hanna Matikainen.  
    Uutiset|Talous
    12.5.202209:18
    STT

    Vuokra-asuntoyhtiö Kojamon voitto ennen veroja laski tuntuvasti tammi-maaliskuussa ja oli 62,9 miljoonaa euroa, oltuaan vuosi sitten lähes kolminkertainen, 177,1 miljoonaa.

    Taloudellinen vuokrausaste laski hieman ja oli 91,9 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 94,9 prosenttia. Liikevaihto kasvoi 2,4 prosenttia 99,5 miljoonaan.

    Toimitusjohtaja Jani Nieminen totesi, että alkuvuonna vuokramarkkinoihin vaikuttivat vielä viime vuoden lopussa tiukentuneet koronarajoitukset ja niihin liittyvä epävarmuus. Se aiheutti taloudellisen vuokrausasteen laskun. Rajoitusten poistumisen odotetaan piristävän vuokramarkkinoita ja muuttoliikettä, Nieminen sanoi pörssitiedotteessa.

    Niemisen mukaan Helsingin seudulla vapaiden vuokra-asuntojen määrä laski maalis-huhtikuussa ja uusien vuokrasopimusten määrä kääntyi kasvuun. Kaupungistuminen jatkuu ja erityisesti suurimmissa kasvukeskuksissa on vakaat näkymät vuokra-asuntojen kysynnälle.

    Katsauskauden lopulla Kojamolla oli rakenteilla liki 2  600 asuntoa ja koko asuntokanta oli reilut 37  000 asuntoa. Ukrainan sota voi vaikuttaa jatkossa uudisrakentamiseen, Nieminen arvioi.

    ”Rakennuskustannusten nousu ja rakennusliikkeiden materiaalien saatavuusongelmat lisäävät epävarmuutta markkinassa erityisesti uusiin hankkeisiin, ja uusien asuntoaloitusten määrä voi jäädä ennakoitua alhaisemmalle tasolle.”

    Artikkelin aiheet
    Kojamo
    vuokramarkkinat
    asuntomarkkinat
    koronarajoitukset
    rakennuskustannukset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle