• Lukiokoulutukseentarvitaan muutoksia

    Uutiset
    27.4.201216:00
    REIJO VESTERINEN

    Lukiokoulutuksen ja ylioppilastutkinnon pitäisi vastata paremmin työelämässä tarvittavia taitoja. Lukiokoulutus kaipaa uudistamista, Opetushallituksen pääjohtaja Aulis Pitkälä sanoi Taitaja 2012 -tapahtumassa Jyväskylässä.

    Pitkälän mukaan lukiossa tulee päästä pois pirstaleisuudesta. Opiskelijoille on tarjottava mahdollisuus edetä joissain aineissa aiempaa syvemmälle.

    ”Lukio-opiskelijoille tulee löytää uusia mielekkäitä opintotapoja. Kovasta tietopainotteisuudesta voitaisiin siirtyä kohti taitopainotteisuutta.”

    Pitkälä ehdotti nykyistä tiiviimpää yhteistyötä lukion, ammattikoulujen ja korkeakoulujen välille. Näin syntyisi kiinteitä opintopolkuja toiselta asteelta korkeakouluihin.

    Nuorten syrjäytymiseen läheisesti liittyvä koulupudokkuus aiheuttaa merkittäviä yhteiskunnallisia ongelmia. Inhimillisten vaikeuksien lisäksi se tuo mukanaan satojen miljoonien eurojen kustannukset vuosittain.

    Jyväskylän koulutuskuntayhtymän kehittämisjohtaja Terttu Kiviranta kertoi mallista, jolla pidetään huolta jokaisesta peruskoulun päättäneestä nuoresta.

    Jyväskylässä selvitetään tarkasti syitä opintojen keskeyttämiseen, koulutuksesta eroamiseen ja poissaoloihin. Opiskelijoiden tueksi luodaan vaihtoehtoisia tapoja. Opintoja voi suorittaa työpajoissa, verkoissa tai työpaikoilla.

    Opintonsa keskeyttäneille tai keskeytystä harkitseville järjestetään tehostettua ohjausta.

    REIJO VESTERINEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    lukiokoulutus
    koulutusreformi
    nuorten syrjäytyminen
    Opetushallitus
    Jyväskylä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle