• Irtisanomiskulut rasittivat Postin tulosta viime vuonna

    Uutiset
    13.2.201511:28
    MT toimitus

    Isot irtisanomiset ja niistä koituneet kustannukset painoivat Postin viime vuoden tulosta.

    Liiketulos ilman kertaluonteisia eriä parani viime vuonna hieman, 50,8 miljoonaan euroon. Raportoitu liiketulos kuitenkin heikentyi, kun tuloksesta vähennetään henkilöstön irtisanomisista koituneet kustannukset. Liiketulos heikkeni 5,8 miljoonaan euroon toissa vuoden 9,9 miljoonasta.

    Yhtiössä käytiin vuoden aikana useita yhteistoimintaneuvotteluita. Henkilöstön määrä pieneni edellisvuodesta noin 2  600 hengellä.

    Konsernin liikevaihto laski viime vuonna 6 prosenttia 1,86 miljardiin euroon.

    Posti käynnisti elokuussa uuden 75 miljoonan euron tehostamisohjelman tälle ja seuraavalle vuodelle.

    Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että viime vuodelta ei jaeta osinkoa.

    Toimitusjohtaja Heikki Malisen mukaan digitalisaatio vaikutti Postin toimintaan viime vuonna voimakkaammin kuin koskaan aiemmin. Osoitteellisten kirjelähetysten kokonaisvolyymi väheni 10 prosenttia ja sanomalehtien 13 prosenttia.

    –  Lähivuosina viestinnän ja postialan murros jatkuu vähintäänkin yhtä haastavana, Malinen sanoo.

    Jos kirjeiden ja lehtien jakelumäärät vähenevät 10 prosentin tahtia, tarkoittaa se Postille vähintään 60 miljoonan euron liikevaihdon menetystä vuosittain. Lisääntyvä verkkokauppa tarjoaa yhtiölle toisaalta myös mahdollisuuksia. Posti toimitti viime vuonna liki 33 miljoonaa pakettia, mikä on suurin sen koskaan toimittama määrä.

    Artikkelin aiheet
    Posti
    irtisanomiset
    talous
    digitalisaatio
    verkkokauppa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria