• MT:n kuva-arkisto yleisesti katseltavaksi

    Uutiset
    24.7.201316:00
    Kaijaleena Runsten

    Maaseudun Tulevaisuus on ensimmäinen sanomalehti, jonka koko historiallinen kuva-arkisto siirretään sähköiseen muotoon.

    Kuva-arkisto avataan digitoidussa muodossa kansalaisten käyttöön ensi vuoden aikana, mutta ensimmäisistä lehtikuvaaja Erkki Voutilaisen kuvista on koottu videokooste.

    Journalistinen kuva-arkisto Joka on opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama hanke, jonka toteuttavat Museovirasto ja Suomen valokuvataiteen museo.

    Hankkeen tavoite on lehtikuvaajien ja sanoma- ja aikakauslehtien kuvakokoelmien tallentaminen ja julkaiseminen osana kulttuuriperintöä. Kuvat saadaan niin tutkijoiden, opiskelijoiden kuin tavallisten kansalaistenkin katsottaviksi.

    Kulttuurihistoriallisesti merkittäviä lehtikuva-aineistoja on osittain talletettu museoiden ja arkistojen kokoelmiin. Mutta paljon kansallisesti keskeisiä kuvakokoelmia on hajallaan ja saavuttamattomissa, vailla pysyvän säilymisen takaavia olosuhteita.

    Jokalla on MT:n arkiston lisäksi työn alla useita kuvaajien kokoelmia ja uutistoimisto Pressfoton kuvien kokoelma.

    MT täyttää sata vuotta 2016.

    KAIJALEENA RUNSTEN

    Video Erkki Voutilaisen kuvista

    näkyy osoitteessa:

    joka.nba.fi -> kokoelmat

    -> maaseudun_tulevaisuus

    -> vuodenkierto.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Maaseudun Tulevaisuus
    kuva-arkisto
    digitointi
    kulttuuriperintö
    valokuvaus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria