• Verkkouutiset: Maakuntavero jakaa puolueita

    Kokoomus vastustaa, keskusta, vihreät ja vasemmisto kannattavat. Muissa vielä mietitään.
    Veroasteen kiristyminen mietityttää kaikkia puolueita Verkkouutisten kyselyn mukaan.
    Veroasteen kiristyminen mietityttää kaikkia puolueita Verkkouutisten kyselyn mukaan. Kuva: Pekka Fali
    Uutiset
    28.3.201611:53
    Kaijaleena Runsten

    Verkkouutiset tiedusteli sähköpostitse puolueilta kantaa maakuntaveroon, joka on yksi mahdollisista malleista rahoittaa sote-palveluja.

    Kokoomus vastustaa ainoana veromallia. Eduskuntaryhmän johtaja Arto Satonen pitäytyy hallitusohjelmassa: kokonaisveroaste ei saa nousta, eikä kenenkään työn verotus kiristyä.

    Vasemmistoliitto ja vihreät ilmoittavat kannattavansa maakuntaveroa.

    Myös keskustassa se saa varovaa kannatusta. Maakuntavero nähdään ennen kaikkea itsehallinnon aitouden kannalta tärkeänä asiana.

    Kekustan ryhmänjohtaja Matti Vanhanen huomauttaa silti, ettei ole vielä nähnyt sellaisia laskelmia, joiden pohjalta kannattaisi tehdä lopullisia päätöksiä.

    Perussuomalaiset, kristillisdemokraatit ja RKP eivät ole ratkaisseet kantaansa.

    Ryhmäjohtaja Sampo Terho (ps.) pitää hyvänä sitä, että valta ja vastuu maakunnan taloudesta olisi tasapainossa. Hän toteaa kokoomuksen Satosen tavoin, ettei kansalaisten veroaste saa kuitenkaan kokonaisuutena kiristyä.

    SDP ei vastannut kyselyyn, koska se kertoo puolueen ottavan yksityiskohtiin kantaa omassa kehyskannanotossaan.

    Verkkouutisten uutinen

    Artikkelin aiheet
    maakuntavero
    puolueet
    sote-palvelut
    veropolitiikka
    itsehallinto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena