

Etenkin antennitalouksissa asuvat suomalaiset ovat innostuneet päivittämään televisioitaan uudempiin lähestyvän teräväpiirtosiirtymän myötä.
Moni suomalainen joutuu viimeistään ensi kesään mennessä ostamaan uuden television tai vähintään digiboksin, sillä koko maassa siirrytään ensi vuoden keväästä lähtien teräväpiirtolähetyksiin. Ensimmäisenä vain teräväpiirtolähetyksiin siirtyy keväällä Yleisradio ja kaupalliset tv-kanavat seuraavat perässä kesän aikana.
Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin taajuuksista vastaava päällikkö Suvi Juurakko-Lehikoinen kertoo Maaseudun Tulevaisuudelle, että tuoreimpien tietojen mukaan teräväpiirtokelpoinen televisio puuttuu vielä noin 200 000 kotitaloudelta. Luku pitää sisällään sekä antenni- että kaapelitaloudet.
Antennitalouksista noin 120 000 kappaletta on sellaisia, joilla ei ole vielä teräväpiirtolähetyksiin soveltuvaa televisiota. Kaapelitalouksia, joilla ei ole myös ensi vuoden jälkeen toimivaa televisiota, on noin 80 000 kappaletta.
Juurakko-Lehikoinen huomauttaa, että luvut perustuvat otantatutkimuksiin, joihin sisältyy epävarmuustekijöitä.
Traficomin tilastojen mukaan viime kuukausien aikana teräväpiirtolähetysten vastaanottamiseen soveltuvien televisioiden osuus on hieman kasvanut etenkin antennitalouksissa. Antennitalouksista 80 prosentilla oli viime elokuussa teräväpiirtotelevisio. Helmikuuhun mennessä osuus on kasvanut 86 prosenttiin. Kaapelitalouksissa teräväpiirtotelevisioiden osuus on tuoreimpien tietojen mukaan 94 prosenttia.
Antenniverkossa teräväpiirtokelpoisia televisioita puuttuu Lehikoisen arvion mukaan erityisesti haja-asutusalueilta.
Elektroniikka- ja kodinkonekaupan yhdistys ETKO ry:n hallituksen puheenjohtaja Markus Nummisalo toteaa, että vanhentuvalla tekniikalla toimivien televisioiden määrää on vaikea arvioida. Nykyään monessa kodissa on nimittäin useita televisioita. Toisaalta televisio ei lähetä verkkoon signaalia siitä, millä tekniikalla se ottaa lähetykset vastaan.
Nummisalon mukaan teräväpiirtosiirtymästä johtuvaa merkittävää televisiomyynnin kasvua ei ole vielä nähty.
”Kuluttaja saattaa tulla kysymään tästä asiasta, mutta sellaista kaupallista piikkiä ei olla nähty käytännössä ollenkaan.”
Hän ennakoi, että moni ostaa television vasta aivan teräväpiirtosiirtymän kynnyksellä tai sen jälkeen, kun perinteisen tekniikan kanavat ovat lakanneet toimimasta. Näin on käynyt myös esimerkiksi naapurimaissamme, kun siellä on siirrytty uuteen tekniikkaan. Myös digikanavien tullessa vuosituhannen vaihteessa, moni hankki uuden television vasta viime tipassa.
Juurakko-Lehikoisen mukaan kuluttajille teräväpiirtosiirtymä näkyy HD-sisältöjen selvästi aiempaa laajempana jakeluna sekä aiempaa parempana kuvan- ja äänenlaatuna.
”Kun televisioiden koot ovat kasvaneet, kuva näyttää selkeästi paremmalta isolla ruudulla”, Juurakko-Lehikoinen valaisee.
Moni muistaa hieman vastaavanlaisen uudistuksen vuosituhannen vaihteesta, kun televisioissa siirryttiin digitaalisiin lähetyksiin. Vaikka nytkin edessä on merkittävä uudistus, ei tällä kertaa muutos aiempaan ole Juurakko-Lehikoisen mukaan niin suuri ainakaan teknisestä näkökulmasta.
”Nyt jakelutekniikka päivittyy uudempaan. Silloin se oli astetta laajempi muutos, kun taajuusalue muuttui osittain. Nyt tämä on enemmän teknologiapäivitys.”