• 3D-teknologialla voi kopioida ihmisen osia – hyötyä lääketieteeseen ja vaatteiden sovituspulmiin

    Suomalaisyritykset ovat kehittäneet ihmiskehoa mallintavan 3D-laitteen.
    Sopivien vaatteiden etsiminen kaupasta voisi helpottua, jos oman kehon 3d-mallia voisi verrata vaatteiden tietoihin.
    Sopivien vaatteiden etsiminen kaupasta voisi helpottua, jos oman kehon 3d-mallia voisi verrata vaatteiden tietoihin. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    12.10.201613:50
    STT

    Puoli minuuttia. Niin kauan kestää mallintaa ihmiskehosta 3D-kuva, joka kertoo muun muassa käyttäjän painon, pituuden, vyötärön mitan ja arvioidun rasvaprosentin. Ainakin silloin, kun on pukeutunut oikein.

    "Esimerkiksi housut saattavat heijastaa infrapunavaloa eivätkä tallennu kunnolla järjestelmään. Vaatteet myös peittävät ruumiin muodot, minkä takia mittauksesta tulee eri tulos kuin ihoa pitkin tehdystä. Ihmiskehoa ei ole tarkoitus skannata vaatteet päällä", sanoo uutta laitetta kehittämässä ollut Neofitin hallituksen puheenjohtaja Ville Karkiainen.

    Suomalainen startup-yritys Neofit on kehittänyt ihmiskehoa mallintavan 3D-laitteen yhdessä mobiiliteknologiayhtiö Ixonosin ja mobiilirobotiikkaan erikoistuneen GIMin kanssa. Laite skannaa ihmisestä kuvan infrapunavalon avulla, kun hän seisoo hitaasti pyörivällä alustalla. Sen jälkeen kuva tallentuu päätelaitteelle.

    Nykyään 3D-teknologiaa hyödynnetään etenkin tuotekehityksessä ja lääketieteessä, kertoo tulevaisuuden tuotantomenetelmiin erikoistunut professori Jouni Partanen Aalto-yliopistosta.

    "Korvansisäiset kuulolaitteet ovat hyvä esimerkki, sillä ne kaikki 3D-tulostetaan. Tulevaisuudessa ollaan myös menossa siihen, että hampaan muoto skannataan ja 3D-tulostetaan", Partanen sanoo.

    Partasen mukaan ihmiskehon 3D-mallintamista voidaan käyttää moniin asioihin. Erityisesti vaatteiden suhteen voi olla valtava bisnespotentiaali.

    "Vaatteiden sovittamisessa en ole vielä hirveästi kuullut käytettävän 3D-mallintamista. Vielä räätäli mittaa vaatteita tai sitten niitä käydään kaupassa sovittamassa", Partanen sanoo.

    Idea 3D-mallintamislaitteesta saikin alkunsa vaatteista. Neofitin Karkiaisen mukaan idea lähti siitä, ettei hänelle ja hänen painijaystävilleen löytynyt sopivia vaatteita ilman räätälin apua.

    "Ehkä tulevaisuuden vaatekaupassa on pukukopissa integroituna tällainen järjestelmä, joka muodostaa sinusta kopion. Sitten shoppailet sen avulla tai järjestelmä kertoo, mitä sopivia kokoja kivijalkaliikkeessä on jäljellä. Tai ehkä jatkat shoppailua verkossa", Karkiainen pohtii.

    Ixonoksen liiketoiminnan kehityksestä vastaavan johtajan Marko Rapelin mukaan 3D-mallintamislaitteita myydään tänä syksynä yrityksille, joiden bisnesmalleihin laite jo sopii, eli lähinnä terveys- ja kuntopuolelle.

    "Kuntosaleilla personal trainerit ja ihmiset ovat kiinnostuneita, millä tavalla keho kehittyy. Fysiopuolella taas katsotaan esimerkiksi ryhtiä", Rapeli sanoo.

    Laitteen hankkineet asiakasyritykset päättävät itse 3D-mallintamisen hinnasta.

    "Näyttää siltä, että kuvauksen hinta asettuu 10–30 euron välille", Karkiainen sanoo.

    Artikkelin aiheet
    3D-teknologia
    ihmiskehon mallintaminen
    lääketiede
    vaatteet
    Startup-yritykset Suomessa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle