Taivaankannella riittää vilskettä: Aurinko puhaltaa revontulet eloon

Revontulten syntyyn vaikuttavat auringon aiheuttamat geomagneettiset häiriöt, jotka liittyvät maan magneettikentän ja ilmakehän ylimmän osan eli ionosfäärin sähkövirtojen voimakkaisiin vaihteluihin.

Syntytapansa perusteella auringon aiheuttamat häiriöt jaetaan geomagneettisiin, hiukkas- ja radiohäiriöihin.

Auringon synnyttämien häiriöiden määrä liittyy auringon noin 11 vuoden pituiseen aktiivisuusjaksoon ja sen vaiheisiin.

"Nykyinen aktiivisuusjakso alkoi 2008 ja sen maksimi oli 2014. Seuraava minimi on suunnilleen 2020. Jakson pituus vaihtelee vuoden, pari 11 vuoden keskiarvosta", kertoo tutkija Tiera Laitinen Ilmatieteen laitokselta.

Auringon 11 vuoden aktiivisuusjakso ei ole säännöllinen. Laitisen mukaan pilkkujakson maksimi on yleensä vähän ennen minimien puoliväliä. Lisäksi aktiivisuuden lasku on hitaampaa kuin nousu.

"Keskiseen tai eteläiseen Suomeen ulottuvia revontulia on eniten pari vuotta maksimin jälkeen. Tällä jaksolla on siis vielä mahdollista nähdä revontulia. Tuntumani on, että edellinen talvi ja tämä alkamassa oleva talvi olisivat kaksi parasta revontulien näkemisen kannalta", Laitinen sanoo.

Voimakkaat revontulet eivät ole pilkkumaksimeista kiinni. "Auringossa voi tapahtua milloin vain isoja purkauksia, jotka aiheuttavat näyttäviä revontulia."

Laitisen mukaan asioita voidaan ennakoida muutaman päivän päähän auringon pintaa tarkkailemalla ja arvioimalla, kuinka voimakasta aurinkotuulta on tulossa.

Etähavainnointiin perustuvassa tarkkailussa voi ennusteissa olla puolenkin vuorokauden virhemarginaali, kun arvioidaan nopeimpien aurinkotuulenpuuskien iskeytymistä Maahan.

"Luotettavimmat havainnot saadaan, kun puuska ohittaa satelliitin, mutta siitä on enää tunti varoaikaa siihen, kun aurinkotuuli osuu maahan", Laitinen toteaa.

Aurinko "puhaltaa" kaiken aikaa itsestään ulospäin kaasupilveä, jonka mukana kulkee auringon tuottama magneettikenttä. Aurinkotuuleksi kutsuttu virtaama ei ole tasaista, vaan siinä on puuskia ja pilviä.

Aurinkotuuli kohtaa edetessään maan ja sen magneettikentän. tuulen nopeus, siinä vallitsevan magneettikentän voimakkuus, suunta ja suunnan vaihtelu sekä tuulen mukana kulkevien hiukkasten määrä ja energia vaikuttavat siihen, millainen on maahan kohdistuva avaruussää. Rajuimmillaan ilmiöistä voi syntyä aurinkomyrsky.

Auringosta purkautuu myös röntgensäteilyä ja ultraviolettisäteilyä, jotka niin ikään vaikuttavat maan ionosfäärin sähkövarauksiin.

Voimakkaat avaruusmyrskyt voivat Maahan osuessaan aiheuttaa näyttäviä revontulia vaarallisempiakin ilmiöitä.

Usein mainitaan kauhuesimerkkinä vuonna 1859 tapahtunut "Carringtonin roihu". Siinä auringon roihupurkaus aiheutti Maahan osuttuaan niin voimakkaat revontulet, että ne nähtiin Havaijia ja Kuubaa myöten. Kompassit hukkasivat suuntansa ja lennätinverkko vaurioitui. Synkimmät arvioitsijat epäilevät, että jos vastaavaa koettaisiin nyt, se voisi aiheuttaa jopa maanosan laajuisia pitkiä sähkökatkoja.

Avaruusmyrskyn vaikutuksia koettiin myös esimerkiksi Kanadan Quebecissä vuonna 1989, jossa lähes koko osavaltio oli pakkasyönä useita tunteja ilman sähköä.

Tämän vuoden helmikuussa julkaistussa Suomen kansallisessa riskiarviossa avaruusmyrsky on noteerattu mahdollisena laajasti yhteiskuntaan vaikuttavana häiriönä. Se voisi haitata sähkönjakelua, tietoliikennettä, elintarvike- ja vesihuoltoa sekä infrastruktuuria. Pahin uhkakuva on, että äärimmäinen avaruusmyrsky osuisi kylmän pakkasjakson aikaan.

Lue lisää maanantain Maaseudun Tulevaisuudesta.