• Nastarenkaat yliedustettuina talvikauden kuolonkolareissa

    Viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden aikana kitkarenkaiden osuus talvikaudella tapahtuneissa talvikelionnettomuuksissa on ollut vain kuusi prosenttia.
    Renkaat kelin mukaan -kampanja muistuttaa autoilijoita vaihtamaan talvirenkaat ennen ensimmäisiä liukkaita. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.
    Renkaat kelin mukaan -kampanja muistuttaa autoilijoita vaihtamaan talvirenkaat ennen ensimmäisiä liukkaita. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.  
    Uutiset|Liikenne
    24.10.202208:42
    STT–

    Nastarenkaat ovat yliedustettuna henkilöautolla aiheutetuissa talvikauden kuolonkolareissa. Kitkarenkaiden osuus talvirenkailla ajetuista talvikelionnettomuuksista on vähentynyt selvästi 2000-luvun alkuun verrattuna, todetaan Renkaat kelin mukaan -kampanjan tiedotteessa.

    Viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden aikana kitkarenkaiden osuus talvikaudella tapahtuneissa talvikelionnettomuuksissa on ollut vain kuusi prosenttia. Samaan aikaan kitkarenkaiden osuus talviliikenteessä on noussut 12:sta lähes 20 prosenttiin.

    Asiantuntija-arvioiden mukaan kitkarenkailla ajon myönteistä kehitystä selittävät etenkin erot henkilöautojen iässä ja turvatekniikassa sekä kuljettajien ajotavassa.

    ”Ennakoiva ja maltillinen ajotapa on selkeästi talvirengastyyppiä tärkeämpi turvallisuustekijä talviliikenteessä”, painottaa tutkiva viestintäkonsultti Jouko Lahti tiedotteessa.

    Kampanja muistuttaa autoilijoita vaihtamaan talvirenkaisiin ennen ensimmäisiä liukkaita.

    Kesäkuussa 2020 voimaan tulleen tieliikennelain mukaan talvirenkaita on käytettävä ajalla 1.11.–31.3., jos sää tai keli sitä edellyttää. Nastarenkaita saa käyttää kelin vaatiessa muulloinkin. Nastattomien talvirenkaiden eli kitkarenkaiden käyttöä ei rajoiteta, joten ne voi vaihtaa alle hyvissä ajoin ennen liukkaita kelejä.

    Rengasmääräykset uudistettiin vastaamaan paremmin Suomen vaihtelevia keliolosuhteita. Lakiuudistuksen arvioitiin lisäävän kitkarenkaiden talvikäyttöä ja toisaalta vähentävän nastarenkaiden tarpeetonta käyttöä, tiestön kulumista, ympäristöpäästöjä ja liikennemelua.

    ”Talvirengassääntelyssä korostuu tienkäyttäjän oma vastuu liikenneturvallisuudesta”, täydentää ylitarkastaja Sofia Johansson liikenne- ja viestintäministeriöstä.

    Nastattomilta talvirenkailta vaaditaan M+S-merkinnän lisäksi joulukuusta 2024 alkaen 3PMSF-merkintää. Rengasvalinnassa voi tukeutua myös EU-rengasmerkintään, joka tarjoaa tietoa renkaan polttoainetaloudellisuudesta, ohiajomelusta sekä suorituskyvystä märkä-, lumi- ja jääpidon osalta.

    Renkaat kelin mukaan -kampanjan tietoiskuja näytetään tällä viikolla Ylen TV1:ssä. Tietoiskujen allekirjoittajina ovat valtion liikenteenohjausyhtiö Fintraffic, liikenne- ja viestintäministeriö, Suomen ympäristökeskus ja ympäristöministeriö.

    Artikkelin aiheet
    nastarenkaat
    kitkarenkaat
    talviliikenne
    liikenneturvallisuus
    rengassääntely
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin