

Yöllä etelästä noussut kapea sadealue yltää aamun tunteina Varsinais-Suomesta Kaakkois-Suomeen. Iltapäivään mennessä sateet hyytyvät ja kuivahtavat, eikä maan keski- ja pohjoisosaan irtoa mitään kuivuuden jatkuessa.
Loppupäivän sää on poutainen ja pilvisyys vaihtelee lännen selkeästä idän paikoin runsaaseenkin pilvisyyteen. Lämpötila nousee yleisesti 12...19 asteeseen, Lapissa ja Koillismaalla ollaan 4...13 asteessa.
Etelässä selkeimmillä paikoilla 20 asteessa käväiseminen on mahdollista, samalla pilvisillä paikoilla lämpötila voi hetkellisesti laskea selvästi.
Sunnuntai ja maanantai ovat molemmat poutapäiviä koko maassa. Pilvisyys vaihtelee laajalti selkeästä puolipilviseen, Lapissa on välillä melko pilvistä. Päivällä lämpötilat pysyvät Keski-Lappia myöten 12...19 asteen välissä, Pohjois-Lapissa ollaan vähän kylmemmissä lukemissa.
Sunnuntai- ja maanantaiöinä maan pohjoisosassa mennään laajalti pakkasen puolelle, etelämpänä pysytään plussalla, etelärannikon lähellä 10 asteessa. Etenkin selkeillä alueilla hallan esiintyminen on mahdollista maan keskiosaa myöten.
Lähipäivinä kuivuuden jatkuessa maastopalovaroitus on laajenemassa etenkin maan länsi- ja pohjoisosissa. Ensi viikon jatkuessa säätilanteeseen on kuitenkin tulossa muutosta ja sää viilenee ja muuttuu kosteammaksi.
Siirry tästä MT:n sääpalveluun.