• Järjestöjen puhemies puolustaa maataloutta

    EU:n etujärjestöjen komiteaa vetävä ruotsalainen Staffan Nilsson puolustaa pohjoista maataloutta.
    Kuva: Juha ROININEN / EUP-IMAGES
    Uutiset
    15.10.201209:00
    MT toimitus

    ”Ruokaturva ja asumisen mahdollisuudet pitää turvata EU:n kaikissa osissa”, itsekin lypsykarjatilaa pyörittävä Nilsson sanoo.

    Euroopan talous- ja sosiaalikomitea on etujärjestöjen edustajista koostuva elin, joka antaa lausuntoja EU-lainsäädännöstä.

    ”Vahvuutemme on siinä, että eri tahot, esimerkiksi ympäristöjärjestöt, ovat mukana jo valmisteluvaiheessa. Lausunnot ovat jo valmiiksi kompromisseja, joten niillä on vaikutusta EU-parlamentin ja komission näkemyksiin”, Nilsson perustelee.

    Talous- ja sosiaalikomitean mukaan EU:n maatalousuudistuksen suurin kysymys on riittävä budjetti ja maailman ruokaturvasta huolehtiminen. Viherryttäminen on Nilssonin mielestä ”vähän temppuilua”, mutta sinänsä välttämätöntä.

    Artikkelin aiheet
    Staffan Nilsson
    Euroopan talous- ja sosiaalikomitea
    maatalous
    EU-politiikka
    ruokaturva
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle