Lahopuuston synnyttämistä metsiin on monia vuosia suosittu voimakkaasti.
Tarkoituksena on luoda luonnon pieneliöille elintilaa ja säilyttää monimuotoisuutta. Radikaaleimmillaan on räjäytetty eläviä tukkipuita poikki ja tukittu ojia.
Myrskyjen myötä hajanaisia tuulenkaatoja jää metsiin runsaasti. Suuret koneet kolhivat puiden runkoja ja juuristoa. Lahoavaa hukkapuuta metsiin jää myös tyvinutikoineen.
Aukkojen keskelle jätetyt jättöpuuryhmät lisäävät riskiä, koska puista poikkeuksetta ainakin osa ennen pitkää kaatuu. Kaatuneet puut on jätettävä paikoilleen muhimaan. Siinä on valmis tuholaiskasvattamo ympärillä kohoavan taimikon keskellä.
Myös rauhoitus eli luonnontilaiset metsät lisääntyvät, niistäkään ei voi korjata kaatuneita puita.
Tuholaispesäkkeitä syntyy
jatkuvasti lisää. Kaiken kaikkiaan lahoavaa puustoa jää metsiin liikaa.
Lahopuuston lisääntymisen
myötä jäljet alkavat näkyä puuston kasvavina hyönteistuhoina. Kun lämpimämmät
talvikaudet ovat tulleet jäädäkseen, myös tuholaisten talvehtiminen onnistuu hyvin. Tarvitaan vain vaurioituneita puita, mihin iskeytyä. Siinä hyvä syy korjata kaatuneet puut pois metsistä.
Tällä lahottamishalukkuudella metsissä riittää herkkupöytiä tuholaisarmeijoille. Ja vaikutukset metsätuhoissa alkavat kertautuvat sitä mukaa, kun puuston pistemäisiä
kuolemia esiintyy.
Jos lahopuista on pulaa, niin linnuille lisää pönttöjä ennemmin kuin laajenevia metsätuhoja.
Tasapainoa ihmisen ja ötököiden välillä tulee pitää yllä eikä ajautua muodinmukaisiin toislaitaisuuksiin.
Kun pyrstö irtoaa, nokka tarttuu. Tuloksia siitä on nähty jo tarpeeksi monta kertaa.
Arvi Pöyhönen
Suonenjoki