• Autoilu kallistuu ensi vuonna

    Hallitus esittää ajoneuvoveron kiristämistä. Keskimäärin korotus on noin 60 euroa vuodessa, mutta se jakautuu auton päästöjen mukaan.
    Kuva: Jarmo Palokallio
    Uutiset
    15.9.201414:54
    MT toimitus

    Hallitus perustelee vuosittain maksettavan ajoneuvoveron korotusta ensisijaisesti rahantarpeella. Verotuoton kasvattamisen lisäksi verolla ohjataan autoilua vähäpäästöisempään suuntaan.

    Vähäpäästöisiä autoja suosii veron porrastus. Pienimmillä päästöillä vero nousee vain 12 euroa. Suuripäästöiset autot maksavat 69 euroa lisää vuodessa.

    Käytännössä verotuottojen maksimointi kohdistaa veroa keskipäästöisiin autoihin. Niiden osalta vero nousee noin 60 euroa eli lähes maksimimäärän.

    Laki on tarkoitettu voimaan ensi vuoden alusta.

    Artikkelin aiheet
    ajoneuvovero
    autoilu
    Hallitus
    vero
    päästöt
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria