• 150-metrinen benjihyppytorni kaatui perjantaiaamuna mereen Helsingin Kaivopuistossa, kukaan ei loukkaantunut

    Puomin pettämissyy on vielä tuntematon.
    Pelastuslaitoksen mukaan kukaan ei loukkaantunut benjihyppytornin kaatumisessa. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
    Pelastuslaitoksen mukaan kukaan ei loukkaantunut benjihyppytornin kaatumisessa. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO 
    Uutiset
    24.7.202014:50
    STT

    Helsingin Kaivopuistossa on perjantaiaamuna kaatunut 150 metriä korkea benjihyppytorni. Kukaan ei loukkaantunut tilanteessa, kertoo Helsingin pelastuslaitos.

    Pelastuslaitos sai hälytyksen tapahtuneesta noin kello 6.45. Nosturitornin alapään puomiosa on taipuessaan pettänyt, minkä vuoksi torni on kaatunut mereen. Ajoneuvoalusta oli pysynyt paikallaan rannassa. Puomin pettämissyy on vielä tuntematon.

    Helsingin pelastuslaitos kertoo käyneensä tarkistamassa myös meressä makaavan maston.

    "Meiltä on käynyt väkeä katsomassa vedessä makaavaa tornia veneellä. Siitä ei ole päässyt laajoja öljypäästöjä mereen, vaikka tornista on katkennut johtoja", palomestari Eero Nyman kertoo STT:lle.

    Benjihyppytornin omistaa Sky Breakers. Yrityksen verkkosivujen mukaan kaatunut hyppytorni on Suomen korkein. Torni on ollut käytössä useita vuosia Kaivopuiston rannassa.

    STT tavoitti Sky Breakersin edustajan, mutta yritys ei halua kommentoida vielä tapahtunutta.

    Ilmatieteen laitoksen mukaan Helsingissä oli aamulla ennen kello seitsemää kova tuuli.

    Artikkelin aiheet
    benjihyppytorni
    Kaivopuisto
    Sky Breakers
    onnettomuus
    pelastuslaitos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle