

Suomesta tuli huhtikuussa sotilasliitto Naton jäsen. Lähtökohtaisesti Nato-jäsenyys ei vaikuta siviilipalvelukseen, Lapinjärven Siviilipalveluskeskuksen johtaja Mikko Reijonen kertoo.
”Siviilipalvelus on edelleen vakaumukseen perustuva vaihtoehto suorittaa maanpuolustusvelvollisuus. Jos Suomeen perustettaisiin Naton toimisto, se ei todennäköisesti tulisi saamaan oikeutta toimia siviilipalveluspaikkana”, Reijonen sanoo.
Nato ei päätä siitä, miten yksittäinen jäsenmaa järjestää puolustuksensa, Ulkopoliittisen instituutin johtava tutkija Charly Salonius-Pasternak korostaa.
Hän ehdottaa, että Nato-ratkaisun myötä nykymuotoinen asevelvollisuus korvattaisiin kansalaispalveluksella, johon velvoitettaisiin myös naiset.
Salonius-Pasternakin mukaan erityisesti EU-Suomessa kasvaneet nuoremmat ikäluokat kannattavat kansalaispalvelusta tasa-arvosyistä.
”Kansalaispalveluksella olisi sosialisoiva ja yhteenkuuluvuutta lisäävä vaikutus, kun yhteiskunta muuttuu aiempaa individualistisempaan suuntaan.”
Hänen mallissaan Puolustusvoimat saisivat valita ensin sopivat henkilöt ikäluokasta aseelliseen koulutukseen. Lopuille kehitettäisiin erilaisia siviilitehtäviä, joista on hyötyä kriisiaikana.
”Jos saamme koulutettua intissä jonkun ajamaan panssarivaunua, kuvittelisin, että voimme kouluttaa avustajia myös esimerkiksi sairaanhoitajille. Kansantaloutta hyödyttäisi myös se, että kaikilla suomalaisilla olisi ensiapukoulutus”, Salonius-Pasternak sanoo.
Siviilipalvelukseen hakeutuu vuodessa noin 7‒8 prosenttia miesikäluokasta, Mikko Reijonen kertoo. Määrä on pysynyt suhteellisen tasaisena. Tosin viime vuonna hakemuksia oli 20 prosenttia edellisvuotta enemmän.
Nyt henkilöt haluavat siirtyä pois reservistä, koska kokevat, että sotilaalliselta kannalta itsenäisyys on menetetty.
Nato-jäsenyys sinetöityi 4. huhtikuuta. Sen jälkeen huhtikuun aikana noin 350 suomalaista on siirtynyt Puolustusvoimien rekisteristä siviilipalvelukseen. Mikko Reijosen mukaan koko alkuvuoden aikana reservistä täydennyspalvelukseen on hakeutunut noin 700 henkilöä.
”Useat heistä ovat kertoneet Siviilipalveluskeskukselle sitoutuneensa sotilasvalassa puolustamaan Suomea. Nyt henkilöt haluavat siirtyä pois reservistä, koska kokevat, että sotilaalliselta kannalta itsenäisyys on menetetty”, Reijonen sanoo.
Täydennyspalveluksessa velvollinen määrätään viiden päivän kokonaisturvallisuutta ja varautumistaitoja edistävään koulutukseen.
Vuoden 2022 aikana, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, Siviilipalveluskeskus vastaanotti ennätykselliset 3 830 täydennyspalvelushakemusta. Yleensä täydennyspalvelukseen hakeutuu vuosittain 300‒400 henkilöä.
Charly Salonius-Pasternak ei pidä reservistä eronneiden lukumäärää huolestuttavana puolustuskyvyn kannalta.
”Jos heitä olisi vuodessa 10 000, sitten meillä olisi ongelma”, hän sanoo.
Venäjän sota Ukrainassa on lisännyt myös niiden osuutta, jotka haluavat siirtyä siviilipalveluksesta aseelliseen palvelukseen. Siviilipalveluksen tai täydennyspalveluksen aloittamisen jälkeen reserviin ei voi enää palata.
Salonius-Pasternak ymmärtää hyvin Puolustusvoimien näkökulman. Heidän ei kannata keskittyä yksittäisten ihmisten aseelliseen kouluttamiseen.
”Hienoa, että maanpuolustusinto on kasvanut. Sitten voi aloittaa esimerkiksi maanpuolustuskoulutuksen (MPK) järjestämillä kursseilla”, Salonius-Pasternak muistuttaa.

Otan esimerkin liikenteestä. Jos jengi tietäisi, että ylinopeudesta ei seuraa mitään rangaistusta, osa porukasta päästelisi moottoritiellä 180 kilometriä tunnissa.
Ase- ja siviilipalveluksesta kieltäytyvät eli totaalikieltäytyjät tuomitaan Suomessa ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Heitä on vuosittain 30‒40. Nykyään tuomio annetaan lähes aina valvontarangaistuksena, jota valvotaan jalkapannalla.
Mikko Reijosen mielestä sakkorangaistus olisi perustellumpi sanktio totaalikieltäytyjille. Hän perustelee tätä muun muassa yhteiskunnan viranomaisresurssien säästämisellä.
”Moni palveluksesta kieltäytynyt myös vapautetaan terveydellisin syin oikeusprosessin aikana”, Reijonen toteaa.
Charly Salonius-Pasternak pitäisi totaalikieltäytyjien vankeusrangaistuksen ennallaan.
Ilman sanktiota maanpuolustusvelvollisuus muuttuisi vähitellen lain kuolleeksi kirjaimeksi. Se olisi myös tutkijan mukaan epäreilua niitä kohtaan, jotka suorittavat asianmukaisesti ase- tai siviilipalveluksen.
”Otan esimerkin liikenteestä. Jos jengi tietäisi, että ylinopeudesta ei seuraa mitään rangaistusta, osa porukasta päästelisi moottoritiellä 180 kilometriä tunnissa”, Salonius-Pasternak sanoo.
Työministeri Tuula Haatainen ei halunnut kommentoida aihetta MT:lle. Myöskään puolustusministeri Antti Kaikkonen ei vastannut haastattelupyyntöön.