• Niinistö: Suomessa on ennenkin vaihtunut hallituksia – ei pidä säikähtää

    "Turbulenssia on ollut aiemminkin monta kertaa ja siitä selvitään", presidentti Sauli Niinistö sanoi Linnan juhlien haastattelussa Ylellä.
    Presidentti Sauli Niinistö muistutti Ylen Linnan juhlien haastattelussa, että Suomessa on ennenkin vaihtunut hallituksia. Kuvassa oikealla puoliso Jenni Haukio. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa
    Presidentti Sauli Niinistö muistutti Ylen Linnan juhlien haastattelussa, että Suomessa on ennenkin vaihtunut hallituksia. Kuvassa oikealla puoliso Jenni Haukio. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa 
    Uutiset
    6.12.201920:50
    STT

    Presidentti Sauli Niinistön mukaan politiikassa on viime päivinä riittänyt vauhtia, mutta sitä ei pidä säikähtää. Niinistö muistutti Ylen Linnan juhlien haastattelussa, että Suomessa on ennenkin vaihtunut hallituksia. Hänen mukaansa voi käydä niinkin, että ensin ollaan vähän huolestuneita, mutta sitten ryhdistäydytään.

    "Turbulenssia on ollut aiemminkin monta kertaa ja siitä selvitään", Niinistö sanoi.

    Niinistön mielestä luottamuksen palauttaminen politiikkaan on kiinni kaikista siinä mukana olevista. Hänestä systeemin ei voi olettaa korjaavan itseään, vaan kaikki on ihmisistä kiinni.

    Linnan juhlien teema on tänä vuonna tieto ja yhteiskunnallinen keskustelu. Rouva Jenni Haukio arvioi, että luotettava ja tieteellinen tieto on Suomessa erittäin arvostettua.

    "Sen asema on hyvin vakaa edelleen, mutta sitä haastetaan monilta eri suunnilta. Siinä meiltä kaikilta vaaditaan erityistä tarkkaavaisuutta ja medialukutaitoa jo sieltä ihan oikeastaan varhaislapsuudesta lähtien", Haukio sanoi.

    Niinistö kertoi kiinnittäneensä huomiota siihen, että kaikilla tuntuu olevan vähän kiire ja uutisia tulee paljon. Se houkuttaa ilmaisemaan asiat hyvin lyhyesti, esimerkiksi otsikoilla tai yhdellä virkkeellä.

    "Sinä käy helposti niin, että kun niitä päivän mittaan tulee kymmenittäin, ehkä sadoittain, niin vain se jää mieleen. Seuraavalla viikolla ei ole enää lähdekritiikistä mitään mielikuvaa."

    "Kaikissa näissä lyhyissä ilmaisuissa olisi syytä olla aika tarkka. Myöskin kaikkien viestittäjien", Niinistö sanoi.

    Niinistö kuitenkin uskoo, että useimmat ihmisistä osaavat olla tarkkana ja ymmärtävät, jos jonkun sanomiset tai kirjoitukset eivät ole totta. Enemmistö ei siihen kuitenkaan puutu.

    "Mutta tärkeintä on, että heidän korviensa välissä säilyy kontrolli."

    Artikkelin aiheet
    Sauli Niinistö
    Linnan juhlat
    Jenni Haukio
    politiikka
    luottamus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle