• Uusia koronavirustartuntoja Suomessa yli 2 200 – THL listasi 5–11-vuotiaiden riskiryhmät

    Uusien tartuntojen määrä on jatkanut kasvuaan.
    Rokotus ei estä koronatartuntaa, mutta suojaa tehokkaasti vakavalta tautimuodolta.
    Rokotus ei estä koronatartuntaa, mutta suojaa tehokkaasti vakavalta tautimuodolta. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset
    15.12.202113:25
    STT

    Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoo, että Suomessa on todettu 2  225 uutta koronatartuntaa.

    Kahden viime viikon aikana on raportoitu yhteensä noin 20  000 tartuntaa, mikä on liki 4  400 tartuntaa enemmän kuin tätä edeltävien kahden viikon aikana.

    Kahden viime viikon ilmaantuvuus on 360 tapausta sataatuhatta asukasta kohti. Sitä edeltävien kahden viikon ilmaantuvuusluku oli noin 280.

    Sairaalahoidossa on THL:n mukaan 314 koronapotilasta, mikä on 25 enemmän kuin maanantaina. Heistä tehohoidossa on 46 potilasta, mikä on 6 vähemmän kuin maanantaina.

    Uusia koronaan liittyviä kuolemantapauksia on varmistettu kaksi. Suomessa on raportoitu kaikkiaan 1  446 covid-19-tautiin liittyvää kuolemaa.

    THL on tehnyt kunnille erilliset ohjeet 5–11-vuotiaiden lasten riskiryhmistä koronarokotuksia varten.

    Lasten rokotuksiin tarvittavia rokotevalmisteita saapui Suomeen tällä viikolla, ja kunnat voivat aloittaa riskiryhmiin kuuluvien 5–11-vuotiaiden rokotukset heti kun saavat järjestelyt tehtyä, THL kertoo tiedotteessa.

    Rokotuksia voidaan järjestää kouluterveydenhuollossa tai koronarokotuspisteissä, joissa muutakin väestöä rokotetaan.

    Juttua päivitetty 15.12. klo 13.26. Lisätty tiedot lasten rokotuksista.

    Artikkelin aiheet
    koronavirus
    THL
    rokotus
    lapset
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle